Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 164


 

Hallintosihteerin viran muuttaminen toimeksi

 

Kunnanhallitus 19.12.2022 § 164  

246/01.01.00/2022  

 

 

Kunnanvaltuusto perusti hallintosihteerin viran 19.4.2021 (§ 7). Kunnanhallitus päätti 12.4.2021 (§ 61), että viran valinnasta päättää kunnanjohtaja.

 

Hallintosihteerin tehtäväkuvaan  kuuluu muun muassa seuraavaa:

Laskentatoimen yleisasiat (ostolaskujen asiatarkastus, maksatukset yms.), asiakaspalvelu ja neuvonta, tietosuojavastaavan tehtävät, keskitetty hallinnon valmistelu, Kuntanet- ja Kuntarekry pääkäyttäjyys, IT-asioiden yhteyshenkilö js tarkastuslautakunnan sihteerinä toimiminen.

 

Edellä luetellun tehtäväkuvan mukaan hallintosihteerin tehtävään ei kuulu julkisen vallan käyttöä, joka edellyttäisi virkasuhdetta. Hallintosihteerin virka tulee näin ollen muuttaa työsopimussuhteiseksi hallintosihteerin toimeksi (Kuntalaki 88 § ja 89 §)

 

Kunnanhallitus päättää virkasuhteen muuttamisesta työsuhteeksi.  (hallintosääntö 36 §).

 

Toimeen valittavalta henkilöltä edellytetään merkonomin tai tradenomin tutkintoa tai muu vastaavaa tehtävään soveltuvaa koulutusta. Lisäksi edellytetään riittävää kunnallishallinnon tuntemusta ja työkokemusta, hyvää tietoteknistä osaamista, palvelualttiutta ja ryhmätyöskentelytaitoa sekä riittävää koulutusta tietosuojavastaavan tehtävän hoitamiseksi tai valmiutta lisäkoulutukseen.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kati Rekola

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että
1.se muuttaa hallintosihteerin viran hallintosihteerin toimeksi 23.1.2023 alkaen ja
2. se myöntää samasta ajankohdasta lukien hallintosihteerin toimelle täyttöluvan.
3. toimen valinnasta päättää kunnanjohtaja.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.