Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.12.2022/Pykälä 165


 

Kiinteistöpäällikön toimen perustaminen ja täyttölupa

 

Kunnanhallitus 19.12.2022 § 165  

248/01.01.00/2022  

 

 

Kunnan rakennusmestari on ollut poissa tehtävästään 26.4.2022 alkaen, ja paluuajankohta ei ole selkeä. Teknisen toimen organisaatiota on syytä vahvistaa.

 

Hallintosäännön 35 §:n mukaan kunnanhallitus päättää toimen perustamisesta ja lakkauttamisesta sekä tehtävänimikkeen muuttamisesta. Selkeintä tilanteessa olisi perustaa kiinteistöpäällikön toimi, ja täyttää toimi määräaikaisesti. Uuden kiinteistöpäällikön toimen rekrytointi-ilmoitus on asian oheismateriaalina.

 

Kiinteistöpäällikön pätevyysvaatimuksena on soveltuva korkeakoulututkinto, AMK-tutkinto tai aikaisempi teknillisessä opistossa tai koulussa suoritettu soveltuva tutkinto.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kati Rekola

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää perustaa kiinteistöpäällikön toimen ja antaa siihen täyttöluvan määräaikaiselle työntekijälle (1 vuosi).

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.