Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.12.2025/Pykälä 225



 

Lausuntopyyntö Luumäen rantaosayleiskaavan muuttamisesta

 

Kunnanhallitus 01.12.2025 § 225  

203/10.02.02/2025  

 

 

Valmistelija Hallinnon asiantuntija Julia Hyrkkänen

 

Luumäen kunta on lähettänyt 5.11.2025 Lemin kunnalle lausuntopyynnön koskien Luumäen rantaosayleiskaavan muuttamista. Lausuntopyyntö ja muu materiaali ovat pykälän liitteenä.

 

Kaavahanke on laajuudeltaan sen verran suppea, että kaavan vireilletulo sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma sekä kaavaluonnos voidaan tehdä samanaikaisesti ja samalla päätöksellä. Nämä asiakirjat olivat nähtävillä keväällä 2025.

 

Luumäen kunnanhallitus päätti 3.11.2025 § 183 asettaa laaditun kaavaehdotuksen alueidenkäyttölain 65 ja MRA 19 §:n mukaisesti julkisesti nähtäville vähintään 30 vrk:n ajaksi (13.11.2025-15.12.2025).

 

Lausuntoa asiaan pyydetään 15.12.2025 mennessä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Arto Ylönen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, ettei sillä ole huomautettavaa Luumäen rantaosayleiskaavan ehdotusaineistosta.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.