Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.02.2024/Pykälä 25



 

Aamu- ja iltapäivätoiminnan yksikköhinta ja opetustuntien laskennalliset määrät vuonna 2024Päätösehdotus hyväksyttiin.

 

Kunnanhallitus 07.02.2024 § 25  

17/02.03.01.01/2024  

 

 

Valmistelija talousasiantuntija Taina Koivisto p. 040 724 9362

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on tehnyt 29.11.2023 päätöksen, jolla on vahvistanut aamu- ja iltapäivätoiminnan vuoden 2024 yksikköhinnaksi 26,00 euroa ohjaustuntia kohden. Samalla opetus- ja kulttuuriministeriö on vahvistanut rahoituksen laskemisessa käytettävien ohjaustuntien laskennalliset määrät.

 

Valtionosuuspäätöksen mukaan Lemin kunnan valtionosuus aamu- ja iltapäivätoimintaan on 18 614 euroa.

 

 

Kunnan talousarviolaskelmassa oli käytetty tuntimääränä 1245, jolla laskettuna valtionosuuden määräksi tuli 18 451 euroa. Talousarvioon verrattuna valtionosuus on 163 euroa suurempi.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kati Rekola

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee päätöksen tiedokseen ja tyytyy päätökseen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.