Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 07.02.2024 klo 17:00 - 18:23

Pykälä   Otsikko  Pöytäkirja PDF-muodossa
19   Vesihuollon seudullinen yhteistyö
20 Lemin kunnan kuntalain 118 §:n mukaisen arviointiryhmän ehdotus kunnan asukkaiden palvelujen turvaamiseksi tarvittavista toimenpiteistä
21   Selvitys- ja lausuntopyyntö Etelä-Karjalan hyvinvointialueen palveluverkkoa koskien
22   Vahvistava sopimus kuntien kanssa oikeuksien, velvoitteiden, vastuiden ja etujen siirtymisestä hyvinvointialueelle 1.1.2023 lukien
23 Kunnanhallituksen käyttösuunnitelman hyväksyminen vuodelle 2024
24 Päätös opetus- ja kulttuuritointa varten kunnille myönnettävän valtionosuuden tarkistamisesta vuodelle 2023
25 Aamu- ja iltapäivätoiminnan yksikköhinta ja opetustuntien laskennalliset määrät vuonna 2024Päätösehdotus hyväksyttiin.
26 Esi- ja perusopetuksen yksikköhinnat vuonna 2024
27 Päätös opetus- ja kulttuuritointa varten kunnille myönnettävästä valtiononosuudesta vuodelle 2024
28   Talousarviomuutos valtionosuudet vuodelle 2024 kunnanhallituksen tulosalueella
29   Viranhaltijapäätökset
30   Ilmoitusasiat
31   Muut asiat

Osallistuja Tehtävä
Karhu Anu Puheenjohtaja
Rings Mervi Varapuheenjohtaja
Ovaskainen Jarkko Jäsen
Värtö Nina Jäsen
Tölski Jarmo Jäsen
Makkonen Esa Jäsen
Laitinen Sonja Varajäsen
Mielikäinen Juha Valtuuston puheenjohtaja
Laurikainen Ritva Valtuuston 1. vpj.
Nisonen Lasse Valtuuston 2. vpj.
Rekola Kati Kunnanjohtaja, esittelijä
Pia Fihlman Pöytäkirjanpitäjä
Tommy Vesterlund Tekninen johtaja

Nähtävilläolo
www.lemi.fi/paatoksenteko