Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 172


 

Päätös kunnan peruspalvelujen valtionosuuden muutoksesta vuodelle 2023

 

Kunnanhallitus 11.12.2023 § 172  

284/02.01.02/2023  

 

 

Valmistelija Talousasiantuntija Taina Koivisto

 

Valtiovarainministeriö on 22.11.2023 (VN/33144/2022) päättänyt lisätä kunnille myönnettävää kunnan peruspalvelujen valtionosuutta 3,43 euroa asukasta kohden vuodelle 2023 valtion vuoden 2023 II lisätalousarvioon perustuen. Momentilta Kuntien yhdistymisen taloudellinen tuki jäi käyttämättä 8,95 miljoonaa euroa kuntarakennelain 56 a §:n mukaisia avustuksia sekä 9,997 miljoonaa euroa kuntarakennelain 41 §:n mukaisia avustuksia ja 44 §:n mukaisia korvauksia. Yhteensä momentilta jäi käyttämättä 18,947 miljoonaa euroa kunnan peruspalvelujen valtionosuusmomentilta siirrettyjä määrärahoja. Lisäys huomioidaan valtionosuuden lisäyksissä ja vähennyksissä. Päätöksen vaikutus kunnalle myönnettyyn kunnan peruspalvelujen valtionosuuteen ilmeni kunnalle päätöksen liitteestä 1, seuraavasti:

 

 

Muutos huomioidaan kunnan peruspalvelujen valtionosuuksien vuoden 2023 joulukuun maksuerässä. Muutoksella päivitetty valtionosuuslaskelma vuodelle 2023 julkaistaan valtiovarainministeriön verkkosivuilla osoitteessa: https://vm.fi/valtionosuuslaskelmia.

 

Jos kunta on tyytymätön valtiovarainministeriön kunnan peruspalvelujen valtionosuuden myöntämistä tai veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvausta koskevaan päätökseen, sillä on kunnan peruspalvelujen valtionosuuslain 51 §:n nojalla oikeus kolmen kuukauden kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan tehdä kirjallinen oikaisuvaatimus valtiovarainministeriölle.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kati Rekola

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee päätöksen peruspalveluiden valtionosuuden muutoksesta vuodelle 2023 tiedokseen ja tyytyy päätökseen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.