Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 171


 

Tilinpäätösohje

 

Kunnanhallitus 11.12.2023 § 171  

203/02.04.01/2023  

 

 

Valmistelija Talousasiantuntija Taina Koivisto

 

Kuntalain 113.2 §:n mukaan kunnan tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös.

 

Toimintakertomus on osa tilinpäätöstä. Tilinpäätös ja toimintakertomus ovat välineitä sen varmistamiseksi, että tilinpäätöksen lukija saa kunnan ja kuntayhtymän tuloksesta ja taloudellisesta asemasta oikean ja riittävän kuvan. Toimintakertomuksen sisällöstä säädetään kuntalaissa.

Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä. (KuntaL 113.1 §). Tavoitteena on, että tilinpäätös käsitellään kunnanhallituksessa 25.3.2024.

 

Toimielimille annetaan noudatettavaksi aikatauluineen oheismateriaalina oleva tilinpäätösohje.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kati Rekola

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy tilinpäätösohjeen ja antaa sen edelleen toimielimille toimeenpantavaksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.