RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.08.2023/Pykälä 107
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Talousarvion 2024 ja taloussuunnitelman 2024-2026 laadintaohje
Kunnanhallitus 21.08.2023 § 107
206/02.01.00/2023
Valmistelija Talousasiantuntija Taina Koivisto
Kuntalain 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio ottaen huomioon kuntakonsernin talous ja velvoitteet. Sen hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös kolmea tai useampaa vuotta koskeva taloussuunnitelma, jonka ensimmäinen vuosi on talousarviovuosi. Talousarviossa ja -suunnitelmassa on hyväksyttävä kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet.
Lemin kunnan taloussuunnittelussa on keskityttävä oman toiminnan mahdollisimman taloudelliseen järjestämiseen. Talousarviovalmistelu vuodelle 2024 tapahtuu tämän hetken toiminnan ja aiemmin tehtyjen ratkaisujen pohjalta. Tulot ja menot tulee arvioida talousarvioehdotukseen realistiselta pohjalta. Talousarvion tulee pohjautua kunnanvaltuuston hyväksymään kuntastrategiaan ja siinä on huomioitava aiemmin tehdyt muut ratkaisut mm. talouden tasapainottamisohjelma 2022-2024 ja valtuustoaloitteet, jos niillä on sitovia kustannusvaikutuksia.
Sote-uudistuksen vaikutukset näkyvät erityisesti tämän vuoden käyttötaloudessa, jossa tulojen sekä menojen taso ja rakenne muuttuivat tehtävien siirryttyä hyvinvointialueille sekä rahoituksen valtiolle. Muutosten vuoksi kuntataloutta on vaikea ennustaa ja siirtolaskelmat tulevatkin tarkentumaan vielä lopullisten tilinpäätöstietojen myötä. Siirtolaskelmat päivitetään lopullisiksi marraskuussa 2023, kun vuoden 2022 verotus on valmistunut. Vuonna 2025 TE-palvelu-uudistus lisää kuntien valtionosuuksia. Uudistus laajentaa kuntien tehtäväkenttää ja kasvattaa myös kuntatalouden toimintamenoja.
Raamin verotulot ja valtionosuudet on arvioitu Kuntaliiton ennusteiden mukaisesti.
Hallintokuntia ohjeistetaan liitteenä olevalla talousarvion laadintaohjeella. Laadintaohjeessa on esitetty talousarvion valmistelun kannalta olennaisia huomioon otettavia tekijöitä.
Esittelijä Kunnanjohtaja Kati Rekola
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan talousarvion 2024 ja taloussuunnitelman 2024-2026 laadintaohjeen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |