Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.06.2023/Pykälä 84


 

Kunnanhallituksen kokouspöytäkirjojen tarkastaminen ja nähtävillä pito

 

Kunnanhallitus 26.06.2023 § 84  

164/00.00.01/2023  

 

 

Valmistelija Hallinnon asiantuntija Julia Hyrkkänen

 

Kuntalain 140 §:n mukaan valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Muun viranomaisen pöytäkirja pidetään vastaavasti yleisesti nähtävänä, jos asianomainen viranomainen katsoo sen tarpeelliseksi.

 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

 

Hallintosäännön 144 §:n mukaan pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Pöytäkirja voidaan allekirjoittaa ja tarkastaa sähköisesti.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kati Rekola

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että

1. kokouspöytäkirjat tarkastetaan siten, että kussakin kokouksessa valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka mahdollisimman pian kokouksen jälkeen tarkastavat pöytäkirjan. Pöytäkirja voidaan allekirjoittaa ja tarkastaa sähköisesti.

2. kokouspöytäkirja asetetaan, ellei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu, nähtäville kunnan verkkosivuille pöytäkirjan tarkastamisen jälkeen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.