Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.06.2023/Pykälä 82


 

Kunnanhallituksen kokousaika ja -paikka

 

Kunnanhallitus 26.06.2023 § 82  

164/00.00.01/2023  

 

 

Valmistelija Hallinnon asiantuntija Julia Hyrkkänen

 

Hallintosäännön 123 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten.

 

Edellisen kerran kunnanhallitus on päättänyt kokousaikataulustaan 13.2.2023 § 10. Kunnanhallitus päätti, että kokoukset pidetään tarvittaessa maanantaisin klo. 17.00.  Kiireellisissä asioissa hallitus voidaan kutsua erikseen koolle. Lisäksi kunnanjohtaja voi sopia kunnanhallituksen puheenjohtajan kanssa tarvittavista aikataulumuutoksista.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kati Rekola

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että kunnanhallituksen kokoukset pidetään toimikauden ajan tarvittaessa maanantaisin klo 17.00 alkaen kunnanvirastossa tai sähköisessä kokousympäristössä. Kiireellisissä asioissa hallitus voidaan kutsua erikseen koolle. Lisäksi kunnanhallitus päättää, että kunnanjohtaja voi sopia kunnanhallituksen puheenjohtajan kanssa tarvittavista aikataulumuutoksista.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.