Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.06.2024/Pykälä 83


 

Epäasiallisen kohtelun ehkäisyn ja käsittelyn toimintaohje

 

Kunnanhallitus 17.06.2024 § 83  

96/01.04.01/2024  

 

Lemin kunnan henkilöstölle suoritettiin työhyvinvointikysely helmikuussa 2024.Tulokset on käyty läpi johtoryhmän ja henkilöstön kanssa kevään aikana. Hyvinvointikyselyn tulokset annetaan myös tiedoksi lautakuntiin.

 

Työhyvinvointikyselyssä ilmeni, että  osa henkilöstöstä oli kokenut epäasiallista käytöstä työyhteisössä. Työturvallisuuslain (28 §) mukaan työnantajan on ryhdyttävä toimiin terveyttä haittaavan tai vaarantavan häirinnän ja muun epäasiallisen kohtelun poistamiseksi. Epäasiallisen kohtelun ehkäisyssä ja käsittelyssä on oleellista, että tunnitetaan epäasiallinen käytös ja toimitaan yhtenäisen toimintamallin mukaisesti.

 

Liitteenä olevan ohjeen jalkauttamiseksi on pyydetty työterveyshuollon tukea. Toimintaohje käsitellään jokaisessa työyksikössä yhdessä esimiehen ja työterveyshuollon psykologin kanssa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kati Rekola

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä epäasiallisen kohtelun ehkäisyn ja käsittelyn toimintaohjeen.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.