Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 27.06.2023/Pykälä 26


 

Kirjastonhoitajan toimen täyttäminen

 

Sivistyslautakunta 27.06.2023 § 26  

167/01.01.01/2023  

 

 

Valmistelija Hyvinvointikoordinaattori Kati Ahonen

 

Lemin kunnan kirjaston kirjastonhoitajan toimi on ollut uudelleen haettavana

ajalla 5.5.-21.5.2023.

 

Täyttölupa kirjastonhoitajan toimen täyttämiseen on myönnetty kunnanhallituksessa 3.3.2022 § 30.

 

Määräaikaan mennessä tehtävää haki seitsemän henkilöä, joista viidellä oli kelpoisuus tehtävään. Kelpoisuusvaatimuksena tehtäviin on soveltuva korkeakoulu-, opisto- tai ammatillinen tutkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu kirjasto- ja informaatioalan aine- tai ammatilliset opinnot.

 

Kelpoisuusvaatimukset täyttävistä henkilöistä neljä kutsuttiin haastatteluihin, joista yksi perui tulemisensa. Viides kelpoisuudet täyttävä ei ollut käytettävissä siinä ajassa, joka oli hakuilmoituksessa mainittu. Hakijat haastateltiin asukastilalla 7.6.2023 ja haastattelijoina olivat kunnanjohtaja Kati Rekola, sivistyslautakunnan puheenjohtaja Veli-Pekka Okko ja hyvinvointikoordinaattori Kati Ahonen.

 

Lemin kunnan hallintosäännön mukaan toimen täyttää sivistyslautakunta.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kati Rekola

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää, että kirjastonhoitajan toimeen valitaan filosofian maisteri Piia Hietamies. Perusteluina valintapäätökselle on haastatteluissa osoitettu soveltuvuus työtehtävään ja monipuolinen työkokemus kirjastonhoitajan tehtävissä. Työsuhde alkaa 17.7.2023. Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Varalle valitaan merkonomi Anu Kokko.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.