Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 27.06.2023/Pykälä 25


 

Perusopetuksen erityisopettajan vakinaisen viran täyttäminen 1.8.2023 alkaen

 

Sivistyslautakunta 27.06.2023 § 25  

121/01.01.00/2023  

 

 

Valmistelija Rehtori Anne Rousku

 

Kunnanhallitus on 2.5.2023 §48 antanut täyttöluvan erityisluokanopettajan virkaan. Sivistyslautakunta on kokouksessaan 17.5.2023 §19 muuttanut erityisluokanopettajan viran nimikkeen erityisopettajan viraksi ja julistanut viran haettavaksi ja alkamaan 1.8.2023.

 

Perusopetuksen erityisopettajan virka oli haettavana ajalla 23.5.2023 klo 12 -  6.6.2023 klo 12. Hausta ilmoitettiin Kuntarekryssä, mol.fi:ssä sekä kunnan verkkosivuilla. Määräaikaan mennessä jätettiin 5 hakemusta. Kaikilla hakemuksen jättäneillä on laaja-alaisen erityisopettajan kelpoisuus. Hakijoista ainoastaan KK Essi Martikaisella on lisäksi suoritettuna perusopetuksessa opetettavien oppiaineiden monialaiset opinnot. Lisäksi Martikaisen kelpoisuusajalta laskettu työkokemus on hakijoista laajin.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kati Rekola

 

Päätösehdotus Perusopetuksen erityisopettajan virkaan valitaan KK Essi Martikainen. Perusteluna valintapäätökselle on Martikaisen kokemus erityisopettajan työstä, soveltuvuus tehtävään ja hakijoista monipuolisin koulutus vastaamaan Lemin kunnan erityisopetuksen tarpeita.  Martikaisen kieltäytymisen varalle valitaan KM Pirjo Harsia.

Tehtävään valitun on ennen viran vahvistamista esitettävä hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.