RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 31.08.2022/Pykälä 32
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Maksuton kuntosalin käyttöoikeus lemiläisille varusmiespalvelusta suorittamaan lähteville ja kotiutuville nuorille
Sivistyslautakunta 31.08.2022 § 32
147/12.04.01/2022
Valmistelija Hyvinvointikoordinaattori Kati Ahonen ja kunnanjohtaja Kati Rekola
Varusmiesten kunto on heikentynyt voimakkaasti 1990-luvulta lähtien. Palvelusta edeltävä säännöllinen liikkuminen voi edistää kutsuntaikäisten miesten palveluskelpoisuutta ja vähentää riskiä palveluksen keskeyttämiseen.
Varusmiespalvelukseen astuvalla tulisi olla hyvä fyysinen ja psyykkinen toimintakyky. Palvelustehtävistä suoriutuminen ja tehtävien mielekkyys paranevat, kun palvelusta suorittavan fyysiset toimintavalmiudet ovat hyvät. Fyysinen aktiivisuus on positiivisesti yhteydessä nuorten miesten mielenterveyteen, ja kestävyyskunto ja lihaskunto ovat positiivisesti yhteydessä sekä fyysiseen että henkiseen elämänlaatuun
Maksuton kuntosalin käyttöoikeus tukisi asepalvelusta suorittamaan lähteviä nuoria kohottamaan kuntoaan ja valmistaa heitä lisääntyvään liikuntaan ennen asepalvelusta ja kotiutuneita pitämään kuntoaan yllä. Tällä edesautetaan niin fyysistä kuin henkistä jaksamista.
Ennen asepalveluksen alkamista maksuttomaan kuntosalin käyttöön oikeuttava kortti jaettaisiin kutsunnoissa.
Oikeus maksuttomaan kuntosalin käyttöön olisi voimassa kutsunnoista asepalveluksen alkuun asti niin, että palvelusmääräyksen voimaan astumiseen on aikaa maksimissaan vuosi.
Vapaaehtoisesti asepalvelukseen hakevat ja aloittamismääräyksen saaneilla naisilla on samanlainen oikeus maksuttomaan kuntosalin käyttöön. Oikeus todistetaan palveluksen aloittamismääräyksellä.
Maksuttomaan palveluun oikeutettu maksaa kuntosaliavaimen panttimaksun itse (25 €).
Asepalveluksesta kotiutumisen jälkeen Lemin kunnan kuntosalissa saisi kuntoilla maksutta puoli vuotta. Oikeus maksuttomuuteen osoitettaisiin sotilaspassilla.
Esittelijä Hyvinvointikoordinaattori Kati Ahonen
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää myöntää maksuttoman kuntosalin käyttöoikeuden esityksessä mainituin perustein asepalvelusta suorittamaan lähteville ja kotiutuville nuorille.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |