Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.01.2024/Pykälä 9


 

Täyttölupa perusopetuksen laaja-alaisen erityisopettajan viransijaisuuteen

 

Kunnanhallitus 15.01.2024 § 9  

296/01.01.02/2023  

 

 

Valmistelija Rehtori Sanna Karppinen

 

                                           Koulukeskuksen yläkoulun laaja-alainen erityisopettaja on siirtynyt hoitamaan erityisopetuksen pienryhmän erityisluokanopettajan tehtävää. Hänelle tarvitaan sijainen lukuvuodeksi 2024-2025.

 

Kunnanhallitus on päättänyt täyttölupamenettelystä 27.3.2023 §39. Yli 2 kuukautta kestäviin sijaisuuksiin tarvitaan kunnanhallituksen täyttölupa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kati Rekola

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää myöntää täyttöluvan laaja-alaisen erityisopettajan sijaisuuteen lukuvuodeksi 2024-2025.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että Esa Makkonen ei osallistunut tämän pykälän käsittelyyn (esteellisyys hallintolaki 28.1 § kohta 1).