Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 23.11.2023/Pykälä 32


 

Talouden raportti syyskuun lopun tilanteesta

 

Tekninen lautakunta 23.11.2023 § 32  

267/00.01.01/2023  

 

 

Valmistelija Talousasiantuntija Taina Koivisto

 

Lemin kunnan www-sivuilla (Päätöksenteko/Talous ja raportoinnit/Talouden toteutuminen) julkaistaan kuukausittain talouden raportteja.

 

Talouden toteuma tuloslaskelmassa syyskuussa on tasaisen kertymällä 75,0 %. Tulosaluettain toteutumat näyttävät jokseenkin tasaisen kertymän mukaisilta. Marraskuun valtuustossa on hyväksytty tasausmaksun talousarviomuutokset, jotka näkyvät loppuvuoden raporteilla.

 

Talouden raportointia viedään kuukauden sulkemisen jälkeen kunnan www-sivuille. Raportointia edelleen pyritään kehittämään ja mahdollisuuksien mukaan talousasiantuntija lisää sanallista osuutta. Kunnan toimielimien toivotaan hyödyntävän www-sivujen raportointia. Lisäksi Tutkihallinto.fi -sivulta löytyy kunnan Valtiokonttorille raportoimat tiedot kunnasta ja vesihuollon taseyksiköstä.

 

 

Esittelijä Tekninen johtaja Tommy Vesterlund

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta merkitsee tiedokseen syyskuun lopun talousraportoinnin.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.