Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.10.2023/Pykälä 153


 

Talousarviomuutos vuoden 2023 käyttötalousosaan/tasausmaksu

 

Kunnanhallitus 18.10.2023 § 153  

125/02.01.02/2023  

 

 

Valmistelija Talousasiantuntija Taina Koivisto

 

Kunnat ja hyvinvointialueet maksavat palkkaperusteisen eläkemaksun lisäksi myös tasausmaksua. Tasausmaksu korvaa vuonna 2023 kuntatyönantajan eläkemenoperusteisen maksun. Maksun tarkoitus on kattaa TyEL-tason ylittävä rahoitusvastuu julkisen sektorin eläkejärjestelmään. Tasausmaksun kokonaismäärä on arvioitu 645 miljoonaksi euroksi vuonna 2023. Suhteessa kuntien ja hyvinvointialueiden yhteenlaskettuun palkkasummaan maksutaso laskisi 0,5 prosenttiyksiköllä noin kolmeen prosenttiin. Tasausmaksu jaetaan kuntien ja hyvinvointialueiden kesken vuoden 2022 toteutuvien palkkasummien suhteessa. Kuntien kesken tasausmaksu vahvistetaan niiden viimeksi vahvistetun tilinpäätöksen mukaisen verorahoituksen (ml. valtionosuudet) suhteessa. Yksittäisen kunnan tasausmaksun maksuperuste ja tasausmaksun määrä muuttuvat vuonna 2023 siis täysin aikaisemmasta eläkemenoperusteisesta maksusta. Vuoden 2023 talousarvioon tasausmaksu budjetoidaan henkilösivukulujen ryhmään tilille eläkevakuutusmaksut.

 

Talousarvion laadinnassa talousasiantuntija budjetoi kaikkien toimialojen tulosalueiden kustannuspaikkakohtaiset tasausmaksut. Silloinen ohjeistus oli, että "tasausmaksu budjetoidaan varsinaisille palveluluokilleen palveluluokkien toimintakatteiden ja poistojen sekä arvonalentumisten (nettokustannusten ja poistojen sekä arvonalentumisten) suhteessa. Mikäli kunta kirjaa tasausmaksun kokonaisuudessaan luokalle tukipalvelu, tasausmaksu tulee vyöryttää varsinaisille palveluluokille edellä mainitulla tavalla, jotta se on mahdollista saada osaksi kunnan peruspalvelujen valtionosuuspohjaa. Tasausmaksun budjetoinnin perustietona voidaan käyttää edellisen tilivuoden palveluluokkakohtaista toteumaa tai kuluvan vuoden arviota toteuman määrästä." Talousarvioon tasausmaksu oli budjetoitu palveluluokittain laskettujen nettokustannusten ja poistojen suhteessa.

 

Kun talousasiantuntija teki menonsiirtoa ensimmäiselle tasauslaskulle, oli tullut Kuntaliitolta uusi ohje tasausmaksun kirjaamiseen. "Kunnat kirjaavat tasausmaksun varsinaisille palveluluokille. Näin tasausmaksu kohdistuu myös kunnan peruspalvelujen valtionosuuspohjaan ja kunnan laskuttamiin ja asiakasmaksuilla rahoitettaviin palveluihin kuten vesihuollon maksuihin sekä palveluihin, jotka ovat valtion 100-prosenttisesti rahoittamia. Varsinaisia palveluluokkia ovat muut kuin luokat Tilavuokrauspalvelu ja Tukipalvelu.  Tasausmaksu kirjataan palveluluokille henkilöstömenojen suhteessa. Vaihtoehtoisesti kunta voi kohdentaa tasausmaksun palveluluokille toimintakulujen suhteessa, jolloin kustannukset on mahdollista kohdentaa myös ulkoistettuun palveluun."

 

Kuntaliiton viimeisin lisäys tasausmaksusta on, että vuoden 2023 tasausmaksun jakosuhde kuntien ja hyvinvointialueiden välillä tarkistetaan vuoden 2023 lopussa. Tarkistus tehdään tulorekisteriin rekisteröityjen ansioiden perusteella. Kuntien palkkasummajako on tarkistuksen perusteella nousemassa 48,7 prosenttiin ja hyvinvointialueiden laskemassa 51,3 prosenttiin. Muutos lisää kunnilta laskutettavaa tasausmaksua vuonna 2023 noin 24 miljoonaa euroa. Yksittäisen kunnan tasausmaksun kuukausierä tulisi näin olemaan 33 % suurempi kuin tammi-syyskuussa. Summa lisälaskutetaan kunnilta loka-joulukuussa.  Kevan tammikuussa ilmoittama tasausmaksun määrä vuodelle 2023 oli 115 900 euroa ja talousasiantuntijan loppuvuoden arvio 51 400 euroa eli yhteensä 167 300 euroa. Tasausmaksun määrärahaan ei tehdä muutoksia.

 

Tasausmaksulle esitetään vuoden 2023 talousarvioon seuraavat muutokset:

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kati Rekola

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä esitetyt talousarviomuutokset tasausmaksujen osalta ja lähettää ne edelleen kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.