Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.10.2023/Pykälä 151


 

Talouden raportti elokuun lopun tilanteesta

 

Kunnanhallitus 18.10.2023 § 151  

36/02.01.02/2023  

 

 

Valmistelija Talousasiantuntija Taina Koivisto

 

Lemin kunnan www-sivuilla (Päätöksenteko/Talous ja raportoinnit/Talouden toteutuminen) julkaistaan kuukausittain talouden raportteja.

 

Talouden toteuma tuloslaskelmassa elokuussa on jokseenkin tasaisen kertymä mukaista. Henkilöstökuluissa ei ole sivistystoimen talousarviomuutoksia. Edellä mainittu ja valtionosuuksien talousarviomuutokset tulevat lokakuun raportille ja toteumavertailuille.

 

Verotulot kertyvät talousarviota parempina. Kuntaliiton lokakuun verotuloennusteessa on verotuloissa 26 000 euron vähennys edelliseen ennusteeseen verrattuna. Silti ennusteen mukaan verotulot olisivat 108 000 euroa talousarviota suuremmat.

 

Kunnanhallituksen tulosalueissa kehittämishankkeiden-tulosalueella on ylitystä, koska kunnalle tuli velvoitetyöllistettävä ja kuntouttavan työtoiminnan palkkausmäärärahat ovat teknisellä lautakunnalla. Kunnanhallituksen investointiosan toteumassa 200 000 euron maanmyyntiä ei ole toteutunut. Maanhankinnan 2 100 euron menot ovat maa-alueen lisäystä Tuomelankankaaseen ja tonttien lohkomiskuluja. Osakkeiden myynnissä 200 euroa tuli Socom:n osakkeiden myynnistä. Asianhallintaohjelmiston 800 euron kustannus on Dynasty Arkiston asennuksesta koulutus ja tuotantokantaan. Accuna-raportointiasennukset, joihin käytetty konsulttipalveluita 5100 euroa, siirtyivät viime vuoden joulukuulta toteutettavaksi vuoden 2023 keväällä konserni- ja raportointimoduulit ja syksyllä taloussuunnittelu.

 

Talouden raportointia viedään kuukauden sulkemisen jälkeen kunnan www-sivuille. Raportointia edelleen pyritään kehittämään ja mahdollisuuksien mukaan talousasiantuntija lisää sanallista osuutta. Kunnan toimielimien toivotaan hyödyntävän www-sivujen raportointia. Lisäksi Tutkihallinto.fi -sivulta löytyy kunnan Valtiokonttorille raportoimat tiedot kunnasta ja vesihuollon taseyksiköstä.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kati Rekola

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen elokuun lopun talousraportoinnin. Kunnanhallitukselle ja/tai valtuustolle tehdään jatkossa puolivuotisraportti, tilinpäätösennuste ja tilinpäätösarvio.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.