Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.11.2023/Pykälä 164


 

Muut asiat

 

Kunnanhallitus 06.11.2023 § 164  

    

 

 

Päätösehdotus Muut kokouksessa tulleet asiat.

 

Päätös Merkittiin pöytäkirjaan, että itsenäisyyspäivän seppeleenlaskijoiksi valittiin kunnanvaltuuston puheenjohtaja Juha Mielikäinen ja kunnanjohtaja Kati Rekola.

Merkittiin pöytäkirjaan, että seuraava kunnanvaltuuston kokous on maanantaina 13.11.2023 klo 18. Ennen kokousta järjestetään valtuuston talousseminaari klo 17 alkaen. Joulukuun kunnanvaltuuston kokous on alustavasti maanantaina 18.12.2023.

Merkittiin pöytäkirjaan, että arviointimenettelytyöryhmä järjestää valtuutetuille valtuustoseminaarin perjantaina 17.11.2023 klo 13.

Merkittiin pöytäkirjaan, että seuraava kunnanhallituksen kokous on alustavasti 4.12.2023.