Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Vanhus- ja vammaisneuvosto
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 7


 

Ikäihmisten vaikuttamispäivä "Siun hyvä ikääntyminen" Lemillä 26.5.2023

 

Vanhus- ja vammaisneuvosto 09.10.2023 § 7  

68/00.01.03/2023  

 

 

Valmistelija Hyvinvointikoordinaattori Kati Ahonen

 

 

Ikäihmisten vaikuttamispäivässä 26.5.2023 koottiin ikäihmisten ajatuksia hyvästä ikääntymisestä Lemillä. Koonnista nousi esiin joitakin vanhus- ja vammaisneuvostolle käsiteltäviä asioita, kuten kimppakyytien hyödyntäminen,  kerho- ja harrastustoiminnan tärkeys, kirkonkylä ja Kuukanniemen taajamien eriarvoisuus tapahtumissa ja tiedonsaannin haasteet. Lemiä kuitenkin pidettiin ikäystävllisenä kuntana, jossa on hyvä asua.

 

Esittelijä Hyvinvointikoordinaattori Kati Ahonen

 

Päätösehdotus Merkittiin tiedoksi.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi