Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.05.2023/Pykälä 71


 

Talouden raportti huhtikuun lopun tilanteesta

 

Kunnanhallitus 26.05.2023 § 71  

36/02.01.02/2023  

 

 

Valmistelija Talousasiantuntija Taina Koivisto

 

Kunnanhallitukselle jaetaan esityslistan ohessa talouden raportit huhtikuun lopun tilanteessa (ulkoiset erät). Tasaisen toteuman mukaan toteumaprosentti on 33,3. Tulosalueraportilla ovat sisäiset erät. Huhtikuun lopun ulkoisessa tuloslaskelmassa toimintatuottojen toteuma on 436 500 euroa, noin 33,3 % talousarviosta.

 

Kunnanhallituksen kustannuspaikalle on talousarviossa budjetoitu myyntituottoja/-voittoja yhteensä 200 000 euroa. Tämän toteuma on 4 200 euroa eli 2,1 %.  Yhdestä tontista on varausmaksu ja toukokuussa on tehty yksi tonttikauppa.

 

Ulkoisten toimintakulujen toteuma on 2 927 000, noin 35,4 % talousarviosta. Henkilöstökulujen toteumaprosentti on 34,5.

 

Verotulot ovat toteutuneet 42,5 % ja valtionosuudet 34,27 % talousarviosta.

 

Kuntaliiton huhtikuussa julkaisema verotuloennusteen mukaan tilikauden verotuloissa olisi odotettavissa talousarviota positiivisempi kehitys.

 

 

Investointien toteumat on esitetty huhtikuun tilanteessa.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kati Rekola

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen huhtikuun lopun talousraportoinnin.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.