Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.06.2023/Pykälä 89


 

Lemin kunnan työterveyshuolto

 

Kunnanhallitus 26.06.2023 § 89  

149/02.06.00/2023  

 

Lemin kunta on pyytänyt tarjoukset työterveyshuollon järjestämisestä viimeksi 2019. Kunnanhallitus päätti hyväksyä Lappeenrannan Työterveys Oy:n 4.12.2019 tekemän tarjouksen lakisääteisistä työterveyspalveluista. Työterveyspalvelut ovat ajankohtaista kilpailuttaa uudelleen.

 

Lemin kunta pyysi tarjouksia kunnan oman henkilöstön työterveyshuollosta 1.9.2023 alkaen.

 

Hankinta on kansallisen kynnysarvon alittava sosiaali- ja terveyspalveluhankinta. Hankintamenettelynä käytettiin avointa menettelyä.

Hankinta julkaistiin hankintajärjestelmässä 13.4.2023. Kansallisen hankintailmoituksen No 455363.

 

Hankinnasta sai esittää kysymyksiä 25.4.2023 klo 10 mennessä. Hankinnasta esitetyt kysymykset eivät aiheuttaneet muutoksia tarjouspyynnön vaatimuksiin.

 Määräaikaan 15.5.2023 klo 10 mennessä, tarjouksen toimitti:

-          Pihlajalinna Terveys Oy

Tarjous tarkastettiin ja vertailtiin tarjouspyynnössä ilmoitetun mukaisesti kolmessa (3) vaiheessa.

  1. Tarjoajan kelpoisuuden tarkastus

Tarkastuksessa todettiin, että tarjoaja täyttää tarjoajalle asetetut kelpoisuusvaatimukset.

 

  1. Tarjouksen tarjouspyynnön mukaisuuden tarkastus

 Tarkastuksessa todettiin seuraavaa:

 Saatu tarjous sisälsi pyydetyt tiedot ja oli tarjouspyynnön mukainen.

 

  1. Tarjousten kokonaistaloudellisen edullisuuden vertailu

 

 Valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus.

Vertailuperusteina Hinta 70 % ja laatu 30 %.

  

Tarjousten vertailua ei pystytty yhden tarjouksen vuoksi suorittamaan.

 

 Pihlajalinna Terveys Oy:n tarjouksen hinnaston mukaisesti.

 

Hinnasto, asian liitteenä.

 

Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Päätösesitys perusteluineen tulee julkiseksi päätöksenteon jälkeen. Tarjoukset ja muut hankintaa koskevat asiakirjat tulevat julkisiksi asianosaisille hankintapäätöksen tekemisen jälkeen. Yleisesti julkisiksi tarjousasiakirjat tulevat, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty.

 

Yhteistyötoimikunta on käsitellyt tarjouksen 7.6.2023.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kati Rekola

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä Pihlajalinnan Terveys Oy:n tarjouksen työterveyshuollon järjestämisestä ja valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen. Uusi palveluntuottaja aloittaa palveluntuottajana 1.9.2023.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.