Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 15.05.2023/Pykälä 63


 

Lemin kunnan yksityistieavustusten perusteet vuonna 2023

 

Kunnanhallitus 15.05.2023 § 63  

126/02.03.01.00/2023  

 

 

Valmistelija Rakennustarkastaja Pekka Rantanen

 

Hallintosäännön 23 §:n 2 momentin 8. kohdan mukaan kunnanhallitus päättää kunnan myöntämien yksityistieavustusten jakoperusteista. Yksittäiset avustuspäätökset tekee rakennustarkastaja.

 

Yksityistieavustusten jakoperusteiksi on valmisteltu seuraava ohje:

 

Kunnan avustuksen saamiseksi tiekunnan on oltava perustettu ja järjestäytynyt. Tiekunnan tiedot tulee olla ilmoitettuna yksityistierekisterissä (maanmittauslaitos). Tiekunnan tiedot tulee olla ilmoitettuna tie- ja katuverkon tietojärjestelmässä (Digiroad).

 

Avustettavan tienosan pitää sijaita Lemin kunnan alueella. Yksityistien sijaitessa useamman kunnan alueella kunnan avustus kohdistuu matkaan, joka on Lemin kunnan alueella. Tien varrella on vakituisia asuttuja asuntoja vähintään 1 kappale tai tie on yhdystie. Asukkaat ovat väestörekisteriin merkitty ko. kiinteistölle.

 

Tieluokkia on kolme ja tiekunta voi kuulua vain yhteen luokkaan. Kunnanhallitus on päättänyt 19.9.2022 § 132 tieluokkien yksikköhinnat.

 

Tieluokat:

 

  1. Kahden yleisen tien yhdistävä ns. läpikulkutie, jolla on huomattavan paljon liikennettä. Tien vaikutuspiirissä tulee olla useampi asuttu talous, vähintään 2 kappaletta. Tien pituuden tulee olla vähintään 1 kilometri. Kunnossapitoavustus 0,40 euroa / metri.
     
  2. Vilkasliikenteinen yksityistie, jolla on huomattavan paljon liikennettä. Tien vaikutuspiirissä tulee olla ympärivuotisesti asuttuja talouksia 2 kappaletta. Tien pituuden tulee olla vähintään 1 kilometri. Kunnossapitoavustus 0,36 euroa / metri.
     
  3. Pysyvän asutuksen pääsytie. Tien vaikutuspiirissä tulee olla ympärivuotisesti asuttuja talouksia 1 kappale, tai tie on yhdystie. Tien pituuden tulee olla vähintään 0,5 kilometriä. Kunnossapitoavustus 0,34 euroa / metri.

 

 

Perusparannushankkeisiin haetaan erikseen avustusta. Avustuksessa käytetään harkintaa määrärahan puitteissa.

 

Pysyvällä asutuksella tarkoitetaan, että kiinteistö on ympärivuotisessa käytössä ja asukkaat on merkitty väestörekisteriin kyseiselle kiinteistölle. Lemin kunta tekee tietarkastuksia avustusta saaneilla yksityisteillä. Tarvittaessa tiekuntien on toimitettava kirjanpitonsa ja tilinpäätöksensä nähtäväksi.

 

Avustusta haetaan edellisen kalenterivuoden todellisten kunnossapitomenojen perusteella. Avustuksen myöntämisessä voidaan käyttää harkintaa.

 

Kunnanhallituksen päätöksellä 19.9.2022 § 132 yksityistieavustuksiin on varattu talousarviossa 2023 määrärahaa 60 000 €.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kati Rekola

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy edellä selostetut yksityistieavustusten jakoperusteet ja toteaa, että hallintosäännön 29 §:n nojalla yksittäiset avustuspäätökset tekee rakennustarkastaja.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.