Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 22.02.2023/Pykälä 6



 

Talousarvion täytäntöönpano-ohjeet 2023

 

Tekninen lautakunta 22.02.2023 § 6  

6/02.00/2023  

 

 

Valmistelija Talousasiantuntija Taina Koivisto, puh. 040 724 9362

 

Hallintosäännön 58 §:n mukaan valtuusto voi talousarvion yhteydessä hyväksyä erilliset täytäntöönpano-ohjeet. Jos valtuusto ei ole hyväksynyt täytäntöönpano-ohjetta, voi kunnanhallitus ne hyväksyä sen jälkeen, kun valtuusto on hyväksynyt talousarvion.

 

Kunnanhallitus on vuosittain antanut ohjeen kunnanvaltuuston hyväksymän talousarvion täytäntöönpanoon. Ohjeilla on pyritty täsmentämään menettelytapoja ja toimivaltuuksia, mutta myös ohjaamaan tarvittaessa taloudenhoitoa. Talouden seurannan tulee olla ajantasaista. Talousarviota voi edelleen seurata Intime Web-raportoinnissa, kunnes saadaan käyttöön otettua Talgrafin Accuna-Raportointi.

 

         Täytäntöönpano-ohje on liitteenä.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Tommy Vesterlund

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta merkitsee liitteenä olevan talousarvion täytäntöönpano-ohjeen vuodelle 2023 tiedoksi.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi.