Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 22.02.2023/Pykälä 1


1 Karttaliite uuden tien nimeäminen

 

Tien nimeäminen

 

Tekninen lautakunta 22.02.2023 § 1  

46/00.01.01/2023  

 

 

Valmistelija Rakennustarkastaja Pekka Rantanen

 

Kolme yksityishenkilöä on jättänyt Lemin kunnalle hakemuksen uuden tien nimeämiselle ja kyseisen tien varrella olevien kiinteistöjen osoitenumeroiden määrittämisen.

 

Tie sijaitsee Sairalan kylässä. Tie alkaa Sairalantieltä Kiurin kohdalta ja päättyy Kaitajärven rannalle. Tiellä on pituutta noin 1,2 km. Tien varrella on kaksi asuinkiinteistöä ja kaksi loma-asuntokiinteistöä. Tien nimeksi esitetään Kiurintietä. Nimiehdotus on sovelias, koska tie lähtee Sairalan Kiurista.

 

Tie voidaan nimetä, kun nimeämättömällä tiellä on kaksi tai useampi rakennettu kiinteistö. Osoitejärjestelmän puuttuminen alueelta tai sen toimimattomuus heikentää pelastustoimintaa hätätilanteessa. Samoin jakeluliikenteen toimivuus sekä palvelu- ja liiketoiminnan tarpeet yhdessä matkailu- ja vapaa-ajan liikkumisen kanssa edellyttävät ajantasaista opastejärjestelmää.

 

Lemin kunnan hallintosäännön 26 § määrää teknisen lautakunnan päättämään maankäyttö- ja rakennusasetuksen 84 §:n tarkoittamasta osoitemerkinnästä. Hallintosäännön 29 §:n mukaan rakennustarkastaja päättää saman pykälän mukaisesta osoitemerkinnästä.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Tommy Vesterlund

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta nimeää uudeksi tieksi Kiurintien. Lemin kunta hankkii kustannuksellaan tien nimikyltin. Rakennustarkastaja määrittelee osoitenumeroinnit.  Kiinteistöjen omistajat vastaavat nimikyltin pystyttämisestä ja asentavat kustannuksellaan osoitenumeroinnit.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.