Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 13.02.2023/Pykälä 25


 

Selvityspyyntö Lemin hyvinvointiaseman palvelutasosta

 

Kunnanhallitus 13.02.2023 § 25  

40/00.01.03/2023  

Lemin kunnan vanhus- ja vammaisneuvosto on toimittanut kannanoton koskien lääkäripalvelujen lisäämisestä Lemille Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle (14.10.2022).

 

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä on antanut vastineen kannanottoon 25.10.2022.

 

Vastineessa on mainittu mm., että Lemin kunnan lääkäripalveluja täydentää esim. Sammonlahden hyvinvointiasema, joka sijaitsee 20 kilometrin etäisyydellä Lemin kunnan hyvinvointiasemasta. Lemin kunnassa julkinen liikenne on kuitenkin puutteellista, eikä kaikilla kuntalaisilla ole mahdollisuutta auton käyttöön. Kela -taksin käytöstä aiheutuva omavastuumaksu on vähävaraisille kuntalaisille liikaa. Tämä osaltaan johtaa erityisterveydenhuollon kuormittumiseen, koska perustason palvelut jäävät saatavuusongelman vuoksi käyttämättä.

 

Vastineessa on viitattu myös lääkäreiden rekrytointiongelmaan. Lemillä lääkärin vastaanotto on ollut vuonna 2022 1-2 krt/viikossa, ja lääkäriaikaa on joutunut odottamaan keskimäärin 6 viikkoa. Jos hoidon tarpeen arviointi vaatii terveyskeskuksessa käyntiä, sinne on saatava aika kolmen arkipäivän kuluessa yhteydenotosta. Odotusaika omalle hyvinvointiasemalle on nyt kohtuuttoman pitkä. Luumäellä, Taipalsaarella ja Savitaipaleella on lääkärivastaanotto viitenä päivänä viikossa. Näissä kunnissa on järjestetty myös kiirevastaanotto, joka nyt puuttuu kokonaan Lemiltä. Lääkärin etävastaanotto ja sairaanhoitajan vastaanotto eivät korvaa lääkärin vastaanottoa. Luumäen ja Taipalsaaren asukasluku on n. 4500 asukasta, Savitaipaleen n. 3300 ja Lemin n. 3000. Merkittävästi paremmat lääkäripalvelut eivät ole selitettävissä kunnan asukasmäärällä.

 

Terveyspalveluita on annettava siten, ettei ihmisiä aseteta eriarvoiseen asemaan. Perustuslain yhdenvertaisuussäännös edellyttää, että henkilö saa riittävät terveyspalvelut riippumatta siitä, missä kunnassa hän asuu. Suomen perustuslaissa yhdenvertaisuuden periaate kieltää syrjinnän ja määrää ihmisten yhdenvertaisuudesta lain edessä. Yhdenvertaisuuslaki myös velvoittaa viranomaiset ja työnantajat aktiivisesti edistämään yhdenvertaisuutta ja muuttamaan olosuhteita, jotka estävät yhdenvertaisuuden toteutumista.

 

Selvityspyynnön luonnos on asian oheisaineistona.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kati Rekola

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lähettää Etelä-Karjalan hyvinvointialueen hallitukselle selvityspyynnön hyvinvointiaseman palvelutasosta.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Lisäksi kunnanhallitus päättää pyytää Etelä-Karjalan hyvinvointialueen hallitukselta selvityksen, millaisiin toimenpiteisiin se ryhtyy / on ryhtynyt, jotta palvelutaso saadaan lääkärivastaanottojen osalta vastaamaan muiden Länsi-Saimaan kuntien palvelutasoa.