Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.01.2023/Pykälä 8


 

Muut asiat

 

Kunnanhallitus 09.01.2023 § 8  

    

 

 

 

Päätösehdotus Muut kokouksessa tulleet asiat.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi, että seuraava kunnanhallituksen kokous on 13.2.2023.

Merkittiin tiedoksi, että keskusteltiin Lemin hyvinvointiaseman palvelutasosta. Viranhaltijat valmistelevat luonnoksen kannanotoksi hyvinvointialueen hallitukselle seuraavaan kunnanhallituksen kokoukseen.

Merkittiin tiedoksi, että Länsi-Saimaan yhteistyötoimikunnan tapaaminen LAB-ammattikorkeakoululla järjestetään 26.1.2023. Tapaamiseen on kutsuttu kaikki Länsi-Saimaan kuntien kunnanhallitukset.

Merkittiin tiedoksi, että Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymän seminaari jäsenkuntien luottamushenkilö- ja virkamiesjohdon edustajille järjestetään 26.4.2023.