Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.01.2023/Pykälä 3


 

Vuoden 2023 eduskuntavaalit: Äänestyspaikkojen ja aikataulujen päättäminen

 

Kunnanhallitus 09.01.2023 § 3  

4/00.00.00/2023  

 

 

Valmistelija Hallinnon asiantuntija Julia Hyrkkänen

 

Eduskuntavaalit järjestetään sunnuntaina 2.4.2023. Vaalien ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 22.-28.3.2023 ja ulkomailla 22.-25.3.2023.

 

Ennakkoäänestys

 

Vaalilain 9 §:n mukaan kunnanhallitus päättää kunnan yleisten ennakkoäänestyspaikkojen määrästä ja sijainnista. Jokaisessa kunnassa on oltava vähintään yksi ennakkoäänestyspaikka, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

 

Vaalilain 48 §:n mukaan kunnanhallitus päättää myös yleisen ennakkoäänestyspaikan aukioloajat kuitenkin niin, että ennakkoäänestyspaikka ei saa olla arkisin avoinna ennen kello 8:aa eikä kello 20:n jälkeen eikä lauantaisin ja sunnuntaisin ennen kello 9:ää eikä kello 18:n jälkeen.

 

Laitoksessa ennakkoäänestys toimitetaan vähintään yhtenä ja enintään kahtena päivänä vaalitoimikunnan määrääminä aikoina.

 

Kotiäänestyksessä ennakkoäänestys toimitetaan äänestäjille erikseen ilmoitettuna aikana kello 9-20 välillä.

 

Äänioikeutetuilla on mahdollisuus äänestää ennakkoon myös oman kuntansa ulkopuolella olevissa ennakkoäänestyspaikoissa.

 

Vaalipäivän äänestys

 

Vaalilain 8 §:n mukaan kunta muodostaa yhden äänestysalueen, jollei sitä ole tarpeen jakaa useampaan äänestysalueeseen. Äänestysalueista päättää valtuusto. Lemillä on kaksi äänestysaluetta kirkonkylän ja Kuukanniemen äänestysalueet.

 

Vaalipäivän äänestys toimitetaan yhtäaikaisesti jokaisessa kunnassa äänestysalueittain. Vaalipäivänä äänioikeutettu saa äänestää vain siinä äänestysalueessa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kohdalleen.

 

Vaalipäivän äänestys aloitetaan kello 9 ja sitä jatketaan yhtäjaksoisesti kello 20:een.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kati Rekola

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää vuoden 2023 eduskuntavaalien järjestämisestä seuraavaa:

1. Kunnanhallitus määrää Lemin kunnanviraston yleiseksi ennakkoäänestyspaikaksi seuraavin aukioloajoin:

- Keskiviikosta perjantaihin 22.-24.3.2023 klo 10-17
- Maanantaina 27.3.2023 klo 10-18


2. Kunnanhallitus päättää, että Vanamokoti on vaalilain tarkoittama laitos, jossa toimitetaan ennakkoäänestys.

3. Kunnanhallitus päättää, että vaalipäivän äänestyspaikat ovat Kuukanniemessä Kuukanniemen koulu ja kirkonkylässä kunnanvirasto.

 

Kunnanjohtajan kokouksessa tekemä muutettu päätösehdotus

 

Kunnanhallitus päättää vuoden 2023 eduskuntavaalien järjestämisestä seuraavaa:

 

1. Kunnanhallitus määrää Lemin kunnanviraston yleiseksi ennakkoäänestyspaikaksi seuraavin aukioloajoin:

 

 - Keskiviikosta perjantaihin 22.-24.3.2023 klo 11-17

 - Lauantaina ja sunnuntaina 25.3.-26.3.2023 klo 11-14

 - Maanantaina 27.3.2023 klo 11-17

 - Tiistaina 28.3.2023 klo 11-18

 

2. Kunnanhallitus päättää, että Vanamokoti on vaalilain tarkoittama laitos, jossa toimitetaan ennakkoäänestys.

3. Kunnanhallitus päättää, että vaalipäivän äänestyspaikat ovat Kuukanniemessä Kuukanniemen koulu ja kirkonkylässä kunnanvirasto.

 

Päätös Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.