Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 21.11.2022/Pykälä 162


 

Muut asiat

 

Kunnanhallitus 21.11.2022 § 162  

    

 

 

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kati Rekola

 

Päätösehdotus Muut kokouksessa tulleet asiat.

 

Päätös Merkittiin tiedoksi Etelä-Karjalan kunnanjohtajien tapaaminen hyvinvointialueen johtajan Sally Leskisen kanssa keskiviikkona 16.11.2022.

Merkittiin tiedoksi, että seuraava kunnanvaltuuston kokous pidetään tiistaina 13.12.2022 ja seuraava kunnanhallituksen kokous pidetään maanantaina 9.1.2023.

Merkittiin tiedoksi, että Länsi-Saimaan kuntien kunnanhallitukset on kutsuttu tapaamiseen torstaina 26.1.2023 LAB-ammattikorkeakoululle yhteisen elinvoimahankkeen tiimoilta.

Merkittiin tiedoksi, että kunnanvaltuuston puheenjohtaja Juha Mielikäisen sijaan itsenäisyyspäivän juhlassa kunnan puheenvuoron pitää kunnanhallituksen puheenjohtaja Anu Karhu ja seppeleenlaskussa kuntaa edustavat kunnanhallituksen puheenjohtaja Anu Karhu ja kunnanvaltuuston varapuheenjohtaja Ritva Laurikainen.