Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.06.2022/Pykälä 100


 

Määräalan osto ja vahingonkorvaus

 

Kunnanhallitus 20.06.2022 § 100  

    

 

Valmistelija Tekninen johtaja Tommy Vesterlund

 

Lemin kunta aloitti vuonna 2021 rakennuttamaan Tuomelankankaan 3- alueen kunnallistekniikkaa. Alueen puuston raivaukset suoritti urakoitsija.

 

Urakoitsija oli epähuomiossa läjittänyt kaivumaita yksityisen maanomistajan maalle sekä vaurioittanut puita.

 

Tästä vahinko asiasta on neuvoteltu maanomistajan ja hänen ensisijainen toiveensa on, että Lemin kunta ostaa noin 913 m² suuruisen määräalan tilasta Linnanpää (416-413-1-168) hintaan 2 €/m². Lisäksi kunta maksaa aiheutetusta vahingosta korvausta 1000 €.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Kati Rekola

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Lemin kunta maksaa vahingosta aiheutuneet korvaukset (1000 €) sekä ostaa noin 913 m² määräalan hintaan 2 €/m². Määräalan lopullinen hinta määräytyy lohkomisen yhteydessä.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.