RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 09.11.2026/Asianro 126
Talouden raportti syyskuun lopun tilanteessa
Kunnanhallitus 9.11.2026
88/02.01.02/2026
Valmistelija Talousasiantuntija Taina Koivisto
Syyskuun toimintakate -6 119 800 euroa oli 419 000 euroa edellisvuotta heikompi. Toimintatuotoissa kertaluonteiset erät ja valtionavustukset olivat 85 100 euroa pienemmät ja vesihuollon tuotot 219 600 euroa pienemmät. Toimintakuluissa lisäystä oli 80 500 euroa. Suurimpina eränä edellisen tilikauden vastaavaan ajankohtaan näkyi kunnan rahoitusosuus työttymyystuissa, lisäystä 48 300 euroa.
Palkoissa ja palkkioissa yleiskorotusten vaikutus oli syyskuun raportilla ja järjestelyerien vaikutukset näkyvät lokakuun raportilla. Lokakuun raportin perusteella henkilöstökulut (82,6 %) näyttävät yhä alittavan tasaisen kertymän. Edellisvuodesta henkilöstökulut ovat kasvaneet noin 5 %:a eli 200 000 euroa.
Verotulot ovat kertyneet 7 prosenttia eli 378 000 euroa edellisvuotta suurempana. Syyskuun Kuntaliiton verotuloennusteen mukaan verotuloja kertyisi 60 000 euroa talousarviota enemmän. Valtionosuudet ovat edellisvuoden suuruiset.
Investointiosassa on investontimenojen ja rahoitusosuuksien ylityksiä. Teknisen lautakunnan esittämät ja valtuuston päättämät talousarviomuutokset tulevat marraskuun raportille. Kuluvan vuoden investointeihin ei ole nostettu lainoja, vaan ne on pystytty maksamaan pankkivaroin.
Lemin kunnan www-sivuilla julkaistaan kuukausittain talouden raportteja (Päätöksenteko/Talous ja raportoinnit). Oheismateriaalina on syyskuun ulkoinen tuloslaskelma, tase, rahoituslaskelma, kunnanhallituksen tulosalueet ja investoinnit.
Esittelijä Kunnanjohtaja Arto Ylönen
Päätösehdotus
Kunnanhallitus merkitsee tiedokseen syyskuun lopun talousraportoinnin.
Päätös