RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 01.06.2026/Pykälä 19
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Vuoden 2025 tilinpäätös
Tarkastuslautakunta 21.05.2026 § 31
Valmistelija Minna Back-Helvasto
Kuntalain 125 §:n mukaan tilintarkastajan on annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus. Jos tilintarkastaja havaitsee, että kunnan hallintoa ja taloutta on hoidettu vastoin lakia tai valtuuston päätöksiä eikä virhe tai aiheutunut vahinko ole vähäinen, tilintarkastuskertomuksessa on tehtävä asiasta tilivelvolliseen kohdistuva muistutus. Muistutusta ei voida kohdistaa valtuustoon.
Tilintarkastajat ovat tilintarkastuskertomuksessaan esittäneet tilinpäätöksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille tilikaudelta 1.1.-31.12.2025.
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta
- saattaa tilintarkastuskertomuksen kunnanvaltuustolle tiedoksi ja
- esittää kunnanvaltuustolle, että vuoden 2025 tilinpäätös hyväksytään ja kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1. - 31.12.2025
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Kunnanvaltuusto 01.06.2026 § 19
202/02.04.01/2025
Päätös Tilinpäätöksestä käyttivät ryhmäpuheenvuorot
- Lemin Kokoomuksen valtuustoryhmän puolesta Arto Penttilä,
- Lemin Keskustan valtuustoryhmän puolesta Jarmo Tölski ja
- Lemin Sosialidemokraattien valtuustoryhmän puolesta Antti Junni.
Kunnanvaltuusto hyväksyi tarkastuslautakunnan ehdotuksen.
| Edellinen asia | Seuraava asia |