RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.03.2026/Pykälä 25
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Opetus- ja kulttuuritointa varten kunnalle myönnettävä valtionosuuden korjaus vuodelle 2026
Kunnanhallitus 23.03.2026 § 25
213/02.03.01.01/2025
Valmistelija talousasiantuntija Taina Koivisto
Tilintarkastaja havannoi helmikuun tarkastuksessaan, että vuoden 2025 valtionosuukissa olisi ollut pidennetyn muun kuin vaikeavammaisten määrässä yksi oppilas liikaa. Tämä havainto johti edellisen ja kuluvan vuoden valtionosuusyksiköiden tarkistamiseen.
Valtionosuuspäätöksen yksiköiden lukumäärät on tarkistettu uudestaan talousasiantuntijan, varhaiskasvatusjohtajan ja koulun rehtorin toimesta. Vuoden 2025 pohjana olleet lukumäärät 20.9.2024 tilastointipäivältä olivat oikein.
20.9.2024 KOSKI-järjestelmästä ei siirtynyt tietoja kunnan esiopetusoppilaista. Tämä korjattiin excel-lomakkeella marraskuussa 2024 varhaiskasvatusjohtajan toimesta. Tämän jälkeen Koski-tietojärjestelmään ei ollut tallennettu oikein tietoa esiopetuksen vaikeimmin kehitysvammaisesta pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaasta. Vuoden 2026 Lemin kunnan käyttökustannuksiin myönnetystä valtionosuudesta puuttuu tältä osin korotettua rahoitusta.
Vuoden 2026 valtionosuusrahoitukseen vaikuttavat ja tarkastus- ja kustannuslaskennassa käytettävät esi- ja perusopetuksen tietojen korjaukset toimitetaan Opetushallitukselle excel-tiedostolla, jossa on valtionosuusjärjestelmän koulutustoimijan rahoitukseen vaikuttavat esi- ja perusopetuksen oppilasmäärät ja muut suoritteet. KOSKI-tietojen osalta lomakkeella on tiedot siten kuin ne ovat olleet siirrettynä/tallennettuna KOSKI-tietovarantoon 30.9.2025 mennessä.
Korjatut tiedot sisältävä lomake palautetaan vastaamalla turvasähköpostiin ja liittämällä turvasähköpostin liitteiksi sekä täytetty excel-tiedosto että pdf-muotoon tallennettu tiedosto allekirjoitettuna. Valtionosuusrahoitukseen lomakkeella toimitettavat tiedot on hyväksyttävä valtionosuudensaajan nimenkirjoitusoikeuden omaavan henkilön allekirjoituksella.
Opetuksen järjestäjänä Lemin kunta vastaa, että rahoituksen perusteeksi ilmoitetut korjatut oppilas- ja muut suoritemäärät vastaavat opetuksen järjestäjän tosiasiallisia toimintatietoja.
Tiedot on korjattu myös KOSKI-tietovarantoon. Koulutuksen järjestäjällä on velvollisuus siirtää tai tallentaa valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä annetun lain (884/2017) 7-9 § tarkoitetut tiedot KOSKI-tietovarantoon viipymättä ja ajantasaisesti aina sen jälkeen, kun tieto on syntynyt tai muuttunut ja merkitty koulutuksen järjestäjän omiin rekistereihin, riippumatta siitä vaikuttaako tieto rahoitukseen.
Valtionosuusrahoitukseen vaikuttavien korjauksien osalta tulee lisäksi hakea oikaisua opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuusrahoituspäätökseen oikaisuvaatimusohjeen mukaisesti. Valtionosuusrahoituspäätös vuodelle 2026 postitettiin sähköpostitse tai kirjepostilla 15.1.2026 valtionosuudensaajan viralliseen postiosoitteeseen. Korjattu excel-tiedosto allekirjoitettuna pdf-tiedostona liitetään oikaisuvaatimukseen. Oikaisuvaatimus liitteineen lähetetään Opetushallituksen kirjaamoon.
Esittelijä Kunnanjohtaja Arto Ylönen
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee asian tiedoksi ja päättää valtuuttaa kunnanjohtajan ja talousasiantuntijan tekemään tarvittavat korjaukset ja ilmoitukset asiaan liittyen.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Merkittiin pöytäkirjaan, että talousasiantuntija Taina Koivisto osallistui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn ajan.
| Edellinen asia | Seuraava asia |