Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 12.03.2026/Pykälä 16


 

Täyttölupa koulunkäynninohjaajan määräaikaiseen toimeen.

 

Sivistyslautakunta 12.03.2026 § 16  

44/01.01.01/2026  

 

 

Valmistelija Rehtori Lauri Hyppönen

 

Perusopetuslain 37§ mukaan opetuksen järjestäjällä tulee olla opetuksen järjestämismuoto huomioon ottaen riittävä määrä opettajan virkoja tai työsopimussuhteisia opettajia sekä koulunkäynninohjaajia.

 

Lemin koulukeskuksella on toiminut määräaikaisessa koulunkäynninohjaajan tehtävässä henkilö aikavälillä 6.8.2025-29.5.2026, 80% työajalla. Henkilö on toiminut pääosin yläkoulun erityisluokassa koulunkäynninohjaajana. Työlle tarvitaan tulevaksi lukuvuodeksi jatkaja.

 

Talousarvioon on varattu lukuvuodeksi 2026-2027 määrärahat koulunkäynninohjaajan tehtävän täyttämiseen.

 

 

 

 

 

Esittelijä Rehtori Lauri Hyppönen

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää ehdottaa kunnanhallitukselle täyttöluvan myöntämistä koulunkäynninohjaajan määräaikaiseen toimeen (80% työaika) lukuvuodelle 2026-2027 aikavälille 12.8.2026-4.6.2027

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.