Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.12.2025/Pykälä 221


 

Maakunnalliset yrityspalvelut

 

Kunnanhallitus 01.12.2025 § 221  

201/00.04.01/2025  

 

 

Valmistelija Hallinnon asiantuntija Julia Hyrkkänen

 

Yritys- ja elinkeinopalvelut -työryhmä osana TE-valmistelua on työstänyt koko maakunnan kattavaa ekosysteemiä, jossa yhtenä tavoitteena on ollut kaikille maakunnan yrityksille tarjottavat vapaaehtoiset yrityspalvelut. Työskentelyn lähtökohtana on ollut asiakasnäkökulma niin, että asiakaskokemuksena olisi yhden luukun periaate. Tämä tarkoittaisi sitä, että kaikki yrityspalveluita tarjoavat organisaatiot esiintyisivät saman yhteisen sateenvarjon alla. Konkreettisesti tämä merkitsisi mm. yhteistä verkkopalvelua, ajanvarausta ja asiakkuuden hallintaa.

 

Ns. vapaaehtoisia yrityspalveluita tuotettaisiin samansisältöisesti sopimuspohjaisesti. Käytännössä tämä toteutuu jo Imatran seudun kehitysyhtiön toimesta maakunnan pohjoisen pään kunnille. Tavoitteena on, että Lappeenrannan kaupungin yrityspalvelut tuottaa Länsi-Saimaan kunnille palvelut samansisältöisesti.

 

Vapaaehtoisten yrityspalveluiden sisältö ja toiminta sisältyy kolmeen palvelupakettiin:

 

  • Osaava työvoima
    • mm. yhteisrekrytointikampanjat yritystarpeiden mukaan ja opiskelijoiden ja yritysten kohtaamisen edistäminen, tapahtumat
  • Aloittavien yrittäjän tai yrittäjäksi aikovan neuvonta
    • mm. Laatusertifioitu perustamisneuvonta, uusien yrittäjien verkottaminen, startti yrittäjyyteen tapahtumat sekä pitkällä aikajänteellä vuoden 2028 alusta kampusalueen hautomopalvelut
  • Toimivan yrityksen neuvontapalvelut
    • mm. Liiketoiminnan kehittämispalvelut, omistajavaihdospalvelut, kasvupalvelut, rahoitusneuvonta ja tuki sekä kampusalueen osaamisen hyödyntäminen

 

Palvelulupauksena yrityskäynnit 25 % kunnan toimipaikoista vuodessa ja yritysrahoituksen raportointi (yritystukien haun avustaminen yrityksille). Palveluiden ulkopuolelle jäävät esimerkiksi sijoittumispalvelut ja yritysryhmähankkeiden hallinnointi.

 

Palvelun hinnan perusteena on asukasluku, 12 €/asukas.

Kuva, joka sisältää kohteen teksti, kuvakaappaus, numero, Fontti

Tekoälyn generoima sisältö voi olla virheellistä.

 

Yhteistyön tiivistäminen kohti maakunnallista palvelua etenee. Etelä-Karjalan yrityspalveluja tuottavat organisaatiot ottivat 6.10. käyttöön yhteisen palvelunumeron.  Palvelunumero on maakunnallinen aloittaville yrittäjille sekä työnantaja- ja yritysasiakkaille suunnattu puhelinpalvelu, jossa autetaan kaikissa yritystoimintaan liittyvissä asioissa. Numerosta saa myös palveluohjauksen esimerkiksi Lappeenrannan kaupungin yrityspalveluiden yritysasiantuntijalle.

 

Lemin kunnanhallitus on jo aiemmin syksyllä päättänyt Business Mill -yrityshautomotoiminnan rahoituksesta vuosina 2026-2027. Hautomotoiminnan kautta aloittava yrittäjä saa apua yritystoiminnan alkuvaiheessa. Lisäksi aloittavat ja toimivat yrittäjät voivat saada maksutonta yritysneuvontaa valtakunnallisen Yritys-Suomi -neuvonnan kautta. Talousvaikeuksissa olevat yritykset saavat maksutonta neuvontaa Yrittäjän talousapu -palvelusta. Lisäksi Suomen Yrittäjät tarjoaa jäsenyrityksilleen jäsenpalveluna maksutonta lakineuvontaa ja asiantuntija-apua.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Arto Ylönen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Lemin kunta ei lähde mukaan järjestämään vapaaehtoisia yrityspalveluja esitetyn maakunnallisen mallin mukaisesti.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.