Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.12.2025/Pykälä 220


 

Kummivaltuutettujen nimeäminen

 

Kunnanhallitus 01.12.2025 § 220  

14/00.01.01/2025  

 

 

Valmistelija Hyvinvointikoordinaattori Kati Ahonen

 

Kunnanhallitus on 13.1.2025 § 15 asettanut nuorisovaltuuston toimikaudeksi 2025–2026. Samalla kunnanhallitus hyväksyi nuorisovaltuuston toimintasäännön vuosille 2025–2026.

 

Toimintasäännön kohdassa Edustuksellinen vaikuttaminen ja kummivaltuutetut pyydetään jokaista valtuustoryhmää valitsemaan keskuudestaan edustajan / kummivaltuutetun nuorisovaltuustolle.  Kummivaltuutetut kutsutaan nuorisovaltuuston kokouksiin ja he toimivat nuorisovaltuuston mentorina ja linkkinä päätöksentekijöihin.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Arto Ylönen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus pyytää valtuustoryhmiä nimeämään keskuudestaan edustajan / kummivaltuutetun nuorisovaltuustolle.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.