Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.12.2025/Pykälä 216


2 Tilinpäätösohje 2026

 

Tilinpäätösohje 2025

 

Kunnanhallitus 01.12.2025 § 216  

202/02.04.01/2025  

 

 

Valmistelija Talousasiantuntija Taina Koivisto, kunnanjohtaja Arto Ylönen

 

Kuntalain 113 §:n mukaan kunnan tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Kuntalain 114 §:n mukaan kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös.

 

Toimintakertomus on osa tilinpäätöstä. Tilinpäätös ja toimintakertomus ovat välineitä sen varmistamiseksi, että tilinpäätöksen lukija saa kunnan ja kuntayhtymän tuloksesta ja taloudellisesta asemasta oikean ja riittävän kuvan. Toimintakertomuksen sisällöstä säädetään kuntalain 115 §:ssä.

 

Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä. (KuntaL 113 §). Tavoitteena on, että tilinpäätös käsitellään kunnanhallituksessa 23.3.2026.

 

Toimielimille annetaan noudatettavaksi aikatauluineen oheismateriaalina oleva tilinpäätösohje.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Arto Ylönen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy tilinpäätösohjeen ja antaa sen edelleen toimielimille toimeenpantavaksi.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.

Merkittiin pöytäkirjaan, että talousasiantuntija Taina Koivisto osallistui kokoukseen asian käsittelyn ajan.