Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lemin kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.12.2025/Pykälä 227



 

Valtuustoaloite päivähoitotarpeen tilannepäivityksestä

 

Kunnanhallitus 01.12.2025 § 227  

205/12.06.00/2025  

 

 

Valmistelija Hallinnon asiantuntija Julia Hyrkkänen

 

Hallintosäännön 122 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa.

 

Lemin keskustan valtuustoryhmä jätti puheenjohtajalle alla mainitun valtuustoaloitteen, joka lähetetään sitä enempää käsittelemättä kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

 

Valtuustoaloite päivähoitotarpeen tilannepäivityksestä / Lemin keskustan valtuustoryhmä:

 

Varhaiskasvatus- ja lapsimyönteisessä kunnassa varhaiskasvatus on lapsen oikeus. Lemi on Etelä-Karjalan kunnista prosentuaalisesti lapsirikkain, (Tilastokeskus 2024, alle 15-vuotiaiden osuus väestöstä). Palvelujen tarjoamisen keskiössä ovat palvelun käyttäjien tarpeet ja lapsen etu, jotka edellyttävät riittävän kattavaa palveluverkkoa, kuljetusmatkojen kohtuullisuutta, kustannusten kohtuullisuutta ja perheiden palveluntarpeisiin vastaamista. Lähipäiväkoti on tärkeä perheiden arjen sujuvuuden kannalta ja mahdollistaa pienten lasten vanhempien työssäkäyntiä tai työntekoa kotona. Päivähoitopaikan sijainnilla voi olla merkittävä vaikutus lapsiperheen arkeen ja siihen, kuinka paljon aikaa perheellä on käytettävissä yhdessäoloon.

 

Tällä aloitteella esitämme, että kunta selvittää valtuustolle ja lautakunnille päätöksenteon tueksi, montako päivähoitoon oikeutettua lasta milläkin alueella asuu ja millaiset päivittäiset päivähoitokuljetusmatkat ovat.

 

Selvityksessä pohditaan päivähoidon toteuttamisen erilaisia vaihtoehtoja. Asiaa tarkastellaan huomioimalla perheiden tarpeet, kuten esimerkiksi työ omalla tilalla tai työ, jonne siirrytään autolla mahdollisen päivähoitopaikan ohitse tai päinvastaiseen suuntaan. Lisäksi selvitetään, onko perheillä tiedossa muita erityistarpeita, kuten vuorotyö, vuoroasuminen, perheen sisäiset tilanteet tms.

 

Onko kunnalla potentiaalisia vaihtoehtoisia keinoja järjestää päivähoitoa kirkonkylällä, jonka sijainti on keskellä Lemiä?

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Arto Ylönen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen sivistyslautakunnan käsittelyyn.

 

Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.