RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 13.11.2025/Pykälä 64
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Sivistyslautakunnan talousarvioesitys vuodelle 2026
Sivistyslautakunta 13.11.2025 § 64
136/02.00/2025
Valmistelija Talousasiantuntija Taina Koivisto, kunnanjohtaja Arto Ylönen, rehtori Lauri Hyppönen, varhaiskasvatusjohtaja Mia Kivinen ja hyvinvointikoordinaattori Kati Ahonen
Kunnanhallitus on 18.8.2025 § 116 antanut toimielimille ohjeen talousarvioehdotuksen 2026 ja taloussuunnitelman 2026-2028 laatimisesta. Kunnanhallitus käsittelee talousarvion 1.12.2025.
Koko kunnan talouden tasapainottamisessa on edelleen haasteita. Tästä johtuen talousarviovuonna tulee tarkastelun alla olla mm. eläköitymiset.
Sivistyslautakunnan alaisessa toiminnassa tulee kiinnittää huomiota lakisääteisten tehtävien tuottamiseen lakien edellyttämällä tavalla (mm. asiakasmaksulaki, ilmoitusvelvollisuus, oppimisen tuen järjestäminen, henkilöstömitoitukset ja pätevyysvaatimukset). Perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen toimintaa ja taloutta suunnitellaan pitkälti lukuvuosirytmissä, joten tänä keväänä syksylle tehdyt päätökset vaikuttavat pitkälle vuoteen 2026. Suunnitelmavuosilla on varauduttu pääsääntöisesti henkilöstökulujen nousuun.
Talousarvioon tehty joitain teknisiä muutoksia. Aikaisempina vuosina laskennallisissa kustannuksissa esitetyt poistot on kirjattu 1.1.2025 alkaen Teknisen lautakunnan ao, kiinteistöille, josta ne kohdistetaan palveluille sisäisenä pääomavuokrana (Muissa toimintakuluissa). Tältä osin talousarviovuosi 2025 on vertailukelpoinen. Kuluvana vuonna on pyritty löytämään sisäiseen laskentaa paremmin aiheuttamisperiaatetta noudattavaa tapaa kuin jakaminen esimerkiksi palkkojen suhteessa. Talous- ja henkilöstöhallinnon sisäiset erät lasketaan eri palveluiden hinta suhteutettuna vientien määrään.
Sivistystoimen hallinnossa toimintakulujen 26 %:n nousu johtuu kokousten määrään tarkistetuista kokouspalkkioista sekä sisäisiin tukipalveluihin on arvioitu osuus talous- ja henkilöstöhallinnosta.
Perusopetuspalveluissa toimintatulojen 69 %:n vähennys johtuu kotikuntakorvaustuloista ja valtionavustuksista. Toimintamenot nousevat 2 %:ia henkilöstökulujen palkankorotuksista johtuen. Myös palveluntarpeessa tapahtuu muutoksia, sillä syksystä on tarve palkata henkilö uuteen vakituiseen tehtävään. Valtionvarainministeriön laatiman valtionosuuslaskelman mukaan arviot kotikuntakorvauksista vaikuttavat siten, että tästä vuodesta tulot vähenevät 54 750 euroa ja menot kasvavat 12 000 euroa.
Varhaiskasvatuksessa toimintatulot on pidetty kuluvan vuoden talousarvion mukaisena. Toimintamenot kasvavat 2 %:a ja suurin osa korotuksessa johtuu henkilöstökuluista.
Kirjastopalveluissa toimintatulot ovat kuluvan vuoden talousarvion mukaiset. Toimintamenoissa on 4 %:n korotus. Vapaa-aikapalveluissa toimintatulot vähenevät valtionavustuksissa. Toimintakatteen 13 %:n kasvu johtuu mm. liikuntapalveluiden sisäisistä kunnossapitopalveluista ja vuokrista.
Talousarviossa on varaus 73 000 euron valtionavustuksella katettaviin 88 800 euron toimintakuluihin koulujen hankkeissa. Hankerahoituksia tulee hakea, kun ne nähdään järkeviksi. Hankerahoituksen turvin pystytään toiminnan tasoa lisäämään yli lakisääteisen tason. Tosin hankekausien päättyessä on riski palvelutuotannon supistumiselle.
Lautakunnan talousarvioesitys on oheismateriaalina.
Esittelijä Rehtori Lauri Hyppönen
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää esittää oheismateriaalin mukaisen sivistystoimen talousarvioehdotuksen vuoden 2026 talousarvioksi ja vuosien 2026-2028 taloussuunnitelmaksi kunnanhallitukselle.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |