RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 30.10.2025/Pykälä 44
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Tarkastuslautakunnan ja tilintarkastajan tietojensaantioikeus ja jäsenille säännönmukaisesti toimitettavat asiakirjat
Tarkastuslautakunta 30.10.2025 § 44
181/00.01.01/2025
Valmistelija Minna Back-Helvasto
Kuntalain 124 §:n mukaan tarkastuslautakunnalla on salassapitoa koskevien säännösten estämättä oikeus saada kunnan viranomaisilta tiedot ja nähtävikseen asiakirjat, joita se pitää tarpeellisina arviointitehtävän hoitamiseksi. Tilintarkastajalla on salassapitoa koskevien säännösten estämättä oikeus saada kunnan viranomaisilta ja kuntakonserniin kuuluvilta yhteisöiltä ja säätiöiltä tiedot ja nähtävikseen asiakirjat, joita hän pitää tarpeellisina tarkastustehtävän hoitamiseksi.
Tarkastuslautakunnan tehtäviin ei kuulu konserniin kuuluvien tytäryhteisöjen toiminnan ja talouden tarkastus muutoin kuin kuntakonsernille asetettujen tavoitteiden toteutumisen arvioinnin osalta. Tarkastuslautakunnalla tai sen yksittäisellä jäsenellä ei ole oikeutta saada suoraan tytäryhteisöjen toimielimiltä tai vastuuhenkilöiltä tietoja tai nähtäväkseen asiakirjoja. Tarkastuslautakunnan tietojensaantioikeus tytäryhteisöistä rajoittuu kuntalain 124 §:n mukaan konsernijohdon raportointiin ja muihin kunnan viranomaisten hallussa oleviin asiakirjoihin.
Tarkastuslautakunnan tietojensaantioikeus on rajattu koskemaan vain kunnan hallussa olevia asiakirjoja. Tilintarkastajan tietojensaantioikeus koskee myös kuntakonserniin kuuluvia yhteisöjä ja säätiöitä niin, että tilintarkastajalla on oikeus saada tietoja salassa pidettävistä asioista kunnan viranomaisten lisäksi myös suoraan kuntakonserniin kuuluvilta yhteisöiltä. Tietojensaantioikeus on yksittäisellä tilintarkastajalla. Tietojensaantioikeus tarkastuslautakunnalla on sen sijaan toimielimenä eli yksittäisellä jäsenellä ei ole oikeutta saada salassa pidettävää tietoa kunnan muilta viranomaisilta muutoin kuin lautakunnan tekemän päätöksen perusteella.
Tarkastuslautakunnan arviointitehtävän kannalta on perusteltua, että heille toimitetaan säännönmukaisesti tehtävän kannalta keskeisiä asiakirjoja. Lautakunta pyytää, että sille toimitetaan säännönmukaisesti mm. seuraavat asiakirjat:
- talousarvio ja -suunnitelma
- tilinpäätös
- osavuosikatsaukset tai muut kunnan kokonaiskehitystä kuvaavat raportit
- hallintosääntö ja sen muutokset
Lautakunnan jäsenten on tarpeen tehdä tilikauden aikaisista havainnoistaan muistiinpanoja, jotka auttavat lautakunnan työskentelyä ja arviointikertomuksen laatimista.
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta päättää, että talousarvio ja -suunnitelma, tilinpäätös, osavuosikatsaukset tai muut kunnan kokonaiskehitystä kuvaavat raportit sekä hallintosääntö ja sen muutokset tuodaan lautakunnalle tiedoksi säännönmukaisesti.
Päätös Tarkastuslautakunta päätti, että talousarvio ja -suunnitelma, tilinpäätös, osavuosikatsaukset tai muut kunnan kokonaiskehitystä kuvaavat raportit sekä hallintosääntö ja sen muutokset tuodaan lautakunnalle tiedoksi säännönmukaisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |