RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 30.10.2025/Pykälä 43
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Esteellisyydet
Tarkastuslautakunta 30.10.2025 § 43
181/00.01.01/2025
Valmistelija Minna Back-Helvasto
Tarkastuslautakunnan jäsenten vaalikelpoisuudesta säädetään kuntalain 75 §:ssä. Tarkastuslautakunnan jäsenten esteellisyydestä on säädetty kuntalain 97 §:ssä sekä hallintolain 27-30 §:ssä.
Esteellisyydellä tarkoitetaan henkilön sellaista suhdetta asiaan tai asianosaisiin, että se vaarantaa hänen puolueettomuutensa yksittäisen asian käsittelyssä.
Yleisimmin esteellisyyden aiheuttaa lähisukulaisuus tai asianosaisuus, kuten jäsenyys kunnan muussa toimielimessä tai konserniyhteisön hallituksessa.
Tarkastuslautakunnan jäsenen on tässä vaiheessa perusteltua ilmoittaa tiedossaan olevat ns. pysyvät esteellisyydet. Asiakohtaisista esteellisyyksistä lautakunnan jäsenen tulee ilmoittaa välittömästi sellaisen ilmetessä.
Päätösehdotus Todetaan tarkastuslautakunnan jäsenten mahdolliset pysyvät esteellisyydet. Asiakohtaisiin esteellisyyksiin palataan asianomaisen asian kohdalla. Esteellisyyksissä tapahtuvista muutoksista lautakunnan jäsenet ilmoittavat välittömästi.
Päätös Hyväksyttiin, että asiakohtaisiin esteellisyyksiin palataan asianomaisen asian käsittelyn yhteydessä ja että esteellisyyksissä tapahtuvista muutoksista lautakunnan jäsenet ilmoittavat välittömästi.
Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja ilmoitti, että hänellä on pysyvä esteellisyys, koska hänet on nimitetty sivistyslautakunnan varajäseneksi.
| Edellinen asia | Seuraava asia |