RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 30.10.2025/Pykälä 41
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Tarkastuslautakunnan vaali toimikaudeksi 2025-2029
Kunnanhallitus 21.05.2025 § 108
Valmistelija Hallinnon asiantuntija Julia Hyrkkänen
Kuntalain 32 §:n mukaan toimielimen jäsenet valitaan valtuuston toimikaudeksi, jollei valtuusto ole päättänyt, että heidän toimikautensa on valtuuston toimikautta lyhyempi, tai jäljempänä toisin säädetä.
Kuntalain 121 §:n mukaan valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan hallinnon ja talouden tarkastuksen sekä arvioinnin järjestämistä varten. Lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja.
Tarkastuslautakunnan tehtävänä on:
1) valmistella valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat;
2) arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla;
3) arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyyttä, jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää;
4) huolehtia kunnan ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yhteensovittamisesta;
5) valvoa 84 §:ssä säädetyn sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuustolle tiedoksi;
6) valmistella kunnanhallitukselle esitys tehtäviään koskeviksi hallintosäännön määräyksiksi sekä arvioinnin ja tarkastuksen talousarvioksi.
Kuntalain 75 §:n mukaan vaalikelpoinen tarkastuslautakuntaan ei ole:
1) kunnanhallituksen jäsen;
2) pormestari ja apulaispormestari;
3) henkilö, joka on kunnanhallituksen jäsenen, kunnanjohtajan, pormestarin tai apulaispormestarin hallintolain esteellisyysperusteita koskevan 28 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettu läheinen;
4) henkilö, joka on kunnan tai kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa taikka toimitusjohtajana tai sitä vastaavassa asemassa kunnan määräysvallassa olevassa yhteisössä tai säätiössä;
5) henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen.
Hallintosäännön 9 §:n mukaan tarkastuslautakunnassa on viisi jäsentä, joista valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.
Esittelijä vt. kunnanjohtaja Tommy Vesterlund
Päätösehdotus Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto
1. päättää, että tarkastuslautakunta valitaan toimikaudelle, joka on 1.6.2025-31.5.2027
2. valitsee tarkastuslautakuntaan viisi jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet
3. valitsee jäseniksi valituista puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan, joiden tulee olla valtuutettuja.
Vt. kunnanjohtajan kokouksessa tekemä muutettu päätösehdotus
Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto
- päättää, että tarkastuslautakunta valitaan toimikaudelle, joka on 1.6.2025-31.5.2029
- valitsee tarkastuslautakuntaan viisi jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet
- valitsee jäseniksi valituista puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan, joiden tulee olla valtuutettuja.
Päätös Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin.
Kunnanvaltuusto 05.06.2025 § 28
Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen ehdotukset.
Poliittisten ryhmien neuvottelutuloksen mukaisesti kunnanvaltuusto valitsi yksimielisesti toimikaudekseen tarkastuslautakuntaan jäsenet, henkilökohtaiset varajäsenet sekä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan seuraavasti:
Jäsen Varajäsen
Jari Joenperä pj. Merike Koiv
Lasse Nisonen vpj. Veli-Pekka Tuomola
Helena Kaittola Tapio Tiittanen
Eila Olkkonen Jutta Silventoinen
Mika Lohtander Jani Silventoinen
Tarkastuslautakunta 30.10.2025 § 41
94/00.00.01/2025
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta toteaa valtuuston päätöksen.
Päätös Tarkastuslautakunta totesi valtuuston päätöksen.
| Edellinen asia | Seuraava asia |