RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 30.10.2025/Pykälä 38
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Tarkastuslautakunta 30.10.2025 § 38
181/00.01.01/2025
Valmistelija Minna Back-Helvasto
Tarkastuslautakunnan kokousmenettelyssä noudatetaan hallintosäännön 16 luvun määräyksiä. Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Kokouskutsu lähetetään jäsenille, ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus toimielimen päättämällä tavalla ja esityslista julkaistaan kunnan verkkosivuilla. Tarkastuslautakunnan kokous on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla.
Hallintosäännön 74 §:n mukaan tilintarkastajalla on läsnäolo- ja puheoikeus lautakunnan kokouksissa. Tilintarkastajalla ja lautakunnan määräämillä luottamushenkilöillä ja viranhaltijoilla on läsnäolovelvollisuus lautakunnan kokouksessa lautakunnan niin päättäessä. Kunnanhallitus ei voi määrätä edustajaansa tarkastuslautakunnan kokouksiin. Tarkastuslautakunnan päätökset tehdään ilman viranhaltijaesittelyä puheenjohtajan selostuksen pohjalta.
Kokouskutsu ja esityslista on lähetetty lautakunnan jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus 23.10.2025.
Päätösehdotus Puheenjohtaja toteaa kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja läsnä olevien jäsenten lukumäärään nähden päätösvaltaiseksi.
Päätös Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Merkittiin, että Ulla-Maija Tuomela osallistuu kokoukseen Teams yhteydellä.
| Edellinen asia | Seuraava asia |