RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 10.11.2025/Pykälä 57
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Talousarviomuutokset 2025/Poistot ja sisäiset vuokrat
Kunnanhallitus 03.11.2025 § 196
Valmistelija Talousasiantuntija Taina Koivisto
Kunta-Aura talousraportoinnin käsikirjassa ohjeistetaan: ”Kunnan omassa palvelutuotannossa käyttämien tilojen poistot ohjataan pääsääntöisesti tilavuokrauspalveluiden palveluluokalle, josta ne kohdistuvat varsinaisille palveluille sisäisen pääomavuokran osana. Vuosittaisessa kustannustenjaon tarkistuksessa kustannuksiksi ei huomioida mm. poistoja ja rahoituskustannuksia. Näitä eriä sisältyy myös sisäisiin pääomavuokriin, jonka vuoksi KKYTT ja TOTT raportilla kerätään valtionosuusluokkiin sisältyvät pääomavuokrien määrät.” Automaattisen talousraportoinnin mahdollistamiseksi kirjanpidon vienneillä käytetään laskentakohdetta tarkenne 419 Sisäisiin vuokriin sisältyvät pääomakustannukset.
Kuntien tilatietopalvelu/Skenarios-palvelu myös mahdollistaa kustannusperusteisen vuokralaskurin sisäisten ja ulkoisten vuorien määrityksen tueksi. Skenariokseen tallennetaan myös vuotuisina pääomakustannuksina poistot ja arvonalentumiset. Näistä edellä mainituista syistä rakennusten poistot esitetään 1.1.2025 alkaen teknisen lautakunnan kiinteistötoimi ja tukipalvelut tulosalueen Kiinteistöjen kunnossapidon -tulosyksikön kustannuspaikoilla.
Lemin kunnassa on aikaisempina vuosina hallinto- ja laitos- sekä muut rakennuksen poistot kirjattu suoraan ao. palveluluokan kustannuspaikalle. Poistojen kustannuspaikan tekninen muutos on tehty käyttöomaisuusohjelmistoon. Tällä talousarviomuutoksella saadaan tilinpäätöksen käyttötalousosan toteuma vastaamaan muuttunutta tilannetta. Tällä muutoksella ei ole vaikutusta tilikauden tulokseen, sillä tilikauden poistojen määrää ei ole tarkistettu. Muutokset tehdään lokakuulle. Muutokset vaikuttavat hallintopalveluiden, varhaiskasvatuksen ja vapaa-aikatoimen talousarvioihin seuraavasti:
Poistot (siirto tekniselle)
Sisäiset vuokrat (tekniselle tulojen lisäys, muille menojen lisäys)
Esittelijä Kunnanjohtaja Arto Ylönen
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää talousarvion 2025 käyttötalous- ja tuloslaskelmaosan tekniset muutokset valtuuston päätettäväksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Kunnanvaltuusto 10.11.2025 § 57
6/02.01.02/2025
Päätös Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen ehdotuksen.
| Edellinen asia | Seuraava asia |