RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.11.2025/Pykälä 198
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Tuloveroprosentin vahvistaminen vuodelle 2026
Kunnanhallitus 03.11.2025 § 198
186/02.02.01/2025
Valmistelija Talousasiantuntija Taina Koivisto
Valtuuston tulee kuntalain 111 §:n mukaisesti päättää kunnan tuloveroprosentista viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä. Kunnan tulee kuitenkin lain mukaan ilmoittaa ensi vuoden veroprosenttinsa Verohallinnolle viimeistään marraskuun 17. päivänä. Jos marraskuun 17. päivä on muu kuin arkipäivä, ilmoitus tulee tehdä viimeistään sitä seuraavana ensimmäisenä arkipäivänä. Vuoden 2026 tuloveroprosentti tulee siis ilmoittaa Verohallinnolle viimeistään maanantaina 17.11.2025.
Tuloveroprosentti ilmoitetaan prosenttiyksikön kymmenyksen tarkkuudella. Lemin kunnan tuloveroprosentti vuonna 2025 on 9,9. Kuntaliiton syyskuussa julkaiseman kunnan verotulojen ennustekehikon mukaan verokertymä 9,9 veroprosentilla:
Esittelijä Kunnanjohtaja Arto Ylönen
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto päättää vuoden 2026 tuloveroprosentiksi 9,9.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |