RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 29.10.2025/Pykälä 30
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Valtuustoaloite taajamien hakkuualueiden sekä puistojen ja yleisten alueiden siistimisestä ja vehreyttämisestä
Kunnanhallitus 23.06.2025 § 151
Valmistelija Hallinnon asiantuntija Julia Hyrkkänen
Hallintosäännön 122 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kunnan toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa.
Antti Junni jätti puheenjohtajalle alla mainitun valtuustoaloitteen, joka lähetetään sitä enempää käsittelemättä kunnanhallituksen valmisteltavaksi.
Valtuustoaloite taajamien hakkuualueiden sekä puistojen ja yleisten alueiden siistimisestä ja vehreyttämisestä / Antti Junni:
Ehdotan että taajamien hakkuiden jäljet korjataan mahdollisimman pian ja hyvin.
Ehdotan myös, että taajamiin istutetaan uusia puita kaadettujen tilalle, sekä puistoaluille ja myös ajoratojen ja kevyenliikenteen väylien väliin ja läheisyyteen.
Ajatuksena on vehreyttää asuinalueita.
Lisäksi esitän, että alueiden siisteyteen ja viihtyisyyteen ruvetaan kiinnittämään huomiota.
Eli yleiset alueet pidetään siistinä ja kunnossa.
Esittelijä vt. kunnanjohtaja Tommy Vesterlund
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää lähettää aloitteen teknisen lautakunnan käsittelyyn.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Tekninen lautakunta 29.10.2025 § 30
123/10.03.01.01/2025
Valmistelija Rakennustarkastaja Pekka Rantanen ja tekninen johtaja Tommy Vesterlund
Valtuustoaloite käsittää laajasti taajama-alueiden, puistojen, katualueiden, hakkuualueiden ja yleisten alueiden siistimistä, kehittämistä ja viihtyisyyden parantamista viherteemaan liittyen.
Luontevaa olisi kehittää jo olemassa olevia alueita pitkäjänteisesti eri ikäisten kuntalaisten tarpeisiin.
Asian laajemman tarkastelun perustaksi olisi hyvä perustaa työryhmä, jolloin kuntalaisten näkemykset ja tarpeet tulisivat paremmin esille.
Esittelijä Tekninen johtaja Tommy Vesterlund
Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle työryhmän perustamista valtuustoaloitteessa esitettyyn asiaan.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |