RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 30.10.2025/Pykälä 61
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Vaateraha varhaiskasvatuksen työntekijöille
Sivistyslautakunta 30.10.2025 § 61
180/01.02.01/2025
Valmistelija Mia Kivinen
Esittelijä Varhaiskasvatusjohtaja Mia Kivinen
Työhön soveltuvan vaatetuksen hankinta ja kunnossapito on lähtökohtaisesti työntekijän/viranhaltijan omalla vastuulla. Työssä käytettävien vaatteiden tulee olla asianmukaisia ja työtehtävään soveltuvia. Työturvallisuuslain 20 § mukaan työnantajan tulee huolehtia siitä, ettei työvaatetuksesta aiheudu vaaraa työntekijälle tai muille.
Varhaiskasvatuksen työntekijöiden tulee huolehtia vaatetuksestaan siten, että se on sisä- ja ulkokäyttöön sopivaa jokaisena vuodenaikana. Varhaiskasvatuksessa työntekijöiden henkilökohtaiset työssä käytettävät vaatteet ovat kovalla kulutuksella (työskentely lasten tasolla). Työn luonteeseen kuuluu myös päivittäinen työskentely ulkona, säästä riippumatta.
Vaateraha edistää yhdenvertaisuutta kunnan henkilöstön kesken, kun otetaan huomioon teknisen toimen työntekijöille tarjottavat työvaatteet.
KVTES:ssa ei ole sovittu ns. vaaterahasta. Mahdollinen vaateraha perustuu siten täysin paikalliseen sopimukseen tai päätökseen.
Varhaiskasvatuksen vaateraha on vapaaehtoinen korvaus, jolla Lemin kunta haluaa osaltaan tukea henkilöstön työssä jaksamista ja viihtymistä sekä kunnan vetovoimaisuutta työnantajana. Vaaterahaetu voi tukea rekrytointia ja henkilöstön pysyvyyttä, erityisesti kilpailtaessa osaavasta varhaiskasvatushenkilöstöstä.
Vaaterahan edellytyksenä on, että varhaiskasvatuksen työntekijällä on yli 10 kuukauden työsopimus. Työntekijä huolehtii itse työvaaterahalla hankkimiensa vaatteiden pesemisestä ilman erillistä korvausta. Vaateraha maksetaan niille varhaiskasvatuksen työntekijöille, jotka työskentelevät pääsääntöisesti lapsiryhmässä.
Vaateraha on veronalaista etua työntekijälle ja se maksetaan vuosittaisena kertakorvauksena palkan yhteydessä. Vaaterahalla ei ole merkittävää vaikutusta varhaiskasvatuksen talousarvion kokonaiskustannuksiin.
Vaateraha esitetään maksettavaksi kerran vuodessa syyskuun palkan maksun yhteydessä varhaiskasvatusjohtajan päätöksellä. Vaaterahaetu mainitaan Kuntarekryn varhaiskasvatuksen työpaikkailmoituksissa.
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää, että Lemin kunta ottaa käyttöön varhaiskasvatuksen vaaterahaedun 100 €/hlö 1.1. 2026 alkaen, mikäli kunnanvastuusto hyväksyy 3300 euron määrärahaesityksen varhaiskasvatuksen talousarvion palkkoihin vuodelle 2026.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |