RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 05.06.2025/Pykälä 37
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kiinteistötoimitusten uskottujen miesten valinta valtuustokaudelle 2025-2029
Kunnanhallitus 21.05.2025 § 117
Valmistelija Hallinnon asiantuntija Julia Hyrkkänen
Kiinteistönmuodostamislain (554/1995) 6 §:n mukaan kunnanvaltuuston tulee valita kuntaan uskotuiksi miehiksi vähintään kuusi henkilöä valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi. Uskotun miehen tulee olla kiinteistöasioihin perehtynyt ja paikalliset olot tunteva henkilö. Vaalikelpoisuudesta uskotun miehen toimeen on lisäksi voimassa, mitä käräjäoikeuden lautamiehistä säädetään.
Käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain (675/2016) 2 §:n mukaan lautamiehen tulee olla käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa asuva Suomen kansalainen, joka ei ole konkurssissa, jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu ja jota on pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä. Lautamieheksi ei käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain 2.1 §:n mukaan saa valita henkilöä, joka on alle 25-vuotias tai joka on täyttänyt 65 vuotta. Lautamiehenä ei saa olla henkilö, jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai Rikosseuraamuslaitoksessa taikka joka virassaan suorittaa ulosottotehtäviä, rikosten esitutkintaa taikka tulli- tai poliisivalvontaa, eikä myöskään syyttäjä, asianajaja taikka muu ammatikseen asianajoa harjoittava henkilö.
Kiinteistönmuodostamislain 7 §:n mukaan uskottu mies suorittaa tehtävänsä virkavastuulla. Uskotun miehen on ennen toimeensa ryhtymistä annettava käräjäoikeudessa tai maaoikeudessa ns. uskotun miehen vakuutus. Kerran annettu vakuutus on voimassa uusillakin vaalikausilla.
Maanmittauslaitos esittää, että kiinteistötoimitusten luonteen takia tulisi uskotuiksi miehiksi valita sellaisia henkilöitä, joilla on mahdollisuus suorittaa tätä luottamustehtävää arkipäivisin päiväsaikaan ja maasto-olosuhteissa. Myös aiemmin uskottuna miehenä toimineiden uudelleenvalinta olisi suositeltavaa. Kiinteistötoimitukset ovat usein pitkäkestoisia, jolloin jatkuvuudesta olisi hyötyä.
Edelliselle toimikaudelle on valittu kymmenen uskottua miestä.
Esittelijä vt. kunnanjohtaja Tommy Vesterlund
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että valtuusto valitsee kiinteistötoimitusten uskottuja miehiä vähintään kuusi valtuustokaudeksi 2025–2029.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Kunnanvaltuusto 05.06.2025 § 37
94/00.00.01/2025
Päätös Poliittisten ryhmien neuvottelutuloksen mukaisesti kunnanvaltuusto valitsi yksimielisesti uskotuiksi miehiksi seuraavat henkilöt:
Petteri Holopainen
Jari Joenperä
Sari Papinniemi
Tarja Husu-Tuuliainen
Ari Tuovinen
Jari Kahelin
Lasse Nisonen
Helena Kaittola
Anni Hänninen
Anna-Liisa Kärnä
| Edellinen asia | Seuraava asia |