RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 05.06.2025/Pykälä 36
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Jäsenten ja varajäsenten nimeäminen Savitaipaleen sivistyslautakuntaan kansalaisopistotoimintaa varten
Kunnanhallitus 21.05.2025 § 116
Valmistelija Hallinnon asiantuntija Julia Hyrkkänen
Voimassa olevan Savitaipaleen kansalaisopiston toiminnan järjestämistä koskevan 26.11.2013 allekirjoitetun sopimuksen mukaan kansalaisopistotoimintaa ohjaa Savitaipaleen kunnan sivistyslautakunta, johon kuuluu (7) jäsentä ja kaksi (2) Lemin kunnan valitsemaa lisäjäsentä, jotka osallistuvat asioiden käsittelyyn kansalaisopistotoiminnan osalta ja heidän henkilökohtaiset varajäsenensä. Puheenjohtajuus on koko ajan Savitaipaleella.
Esittelijä vt. kunnanjohtaja Tommy Vesterlund
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto valitsee toimikaudekseen 2025-2029 Savitaipaleen sivistyslautakuntaan kaksi jäsentä ja kummallekin henkilökohtaisen varajäsenen kansalaisopistotoimintaa varten.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
Kunnanvaltuusto 05.06.2025 § 36
94/00.00.01/2025
Päätös Poliittisten ryhmien neuvottelutuloksen mukaisesti kunnanvaltuusto valitsi yksimielisesti Savitaipaleen sivistyslautakuntaan kansalaisopistotoimintaa varten kaksi jäsentä ja kummallekin henkilökohtaisen varajäsenen seuraavasti:
Jäsen Varajäsen
Arto Penttilä Anu Pesari-Junnonen
Tarja Husu-Tuuliainen Teemu Klemi
| Edellinen asia | Seuraava asia |