RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.lemi.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 19.03.2025/Pykälä 16
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Sivistyslautakunnan toimintakertomus vuodelta 2024
Sivistyslautakunta 19.03.2025 § 16
204/02.04.01/2024
Valmistelija Vt. kunnanjohtaja Tommy Vesterlund, rehtori Lauri Hyppönen, varhaiskasvatusjohtaja Mia Kivinen, hyvinvointikoordinaattori Kati Ahonen, talousasiantuntija Taina Koivisto
Sivistyslautakunnan toimintakertomus vuodelta 2024 on oheismateriaalina.
Toimintakertomus sisältää seuraavat tulosalueet:
- Sivistystoimen hallinto
- Muut opetuspalvelut
- Perusopetuspalvelut
- Varhaiskasvatuspalvelut
- Kirjastopalvelut
- Vapaa-aikapalvelut
- Investointiosa
Esittelijä vt. kunnanjohtaja Tommy Vesterlund
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää hyväksyä sivistyslautakunnan toimintakertomuksen vuodelta 2024 ja toimittaa sen liitettäväksi osaksi kunnan tilinpäätöstä. Lisäksi sivistyslautakunta valtuuttaa vt. kunnanjohtajan ja talousasiantuntijan tekemään mahdolliset tekniset korjaukset.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |